keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Euroja

Olen viime aikoina paitsi kirjoittanut hyvin vähän, enimmäkseen keskittynyt taustatyöhön. Tylsää. Kirjoittaisin mielummin.
Juuri nyt olen tehnyt laskelmia. Paljonko päähenkilöllä on tilillä rahaa missäkin vaiheessa tarinaa. Tieto on oleellinen tarinan etenemisen kannalta vaikkei euromäärät niin tarkasti tulekaan itse tekstiin näkyviin.
Joskus mietin olenko liian perusteellinen. Suunnittelen liikaa, teen liian yksityiskohtaista taustatyötä. Toisaalta stoori on jo kertaalleen raakakirjoitettu, suht vapaasti. Onhan minulla aina ollut jonkinlainen juonirunko apuna, mutta nyt teen siitä tarkempaa uudelleenkirjoitusta varten.
Äh, ehkei pitäisi. Ehkä pitäisi vain kirjoittaa.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Lukemistossa


Clarkson ja Bridget Jones viihdyttivät ja naurattivat. Nyt menossa Bowie - pientä tekstiä ja paksu kirja, mutta onneksi muutakin kuin biisi- ja vuosilukuluettelo eli kiinnostaa kyllä. Follett tietää jännittäviä aikoja, toivottavasti ei mene pupu pöksyyn keskenkaiken. Christiestä en muista olenko lukenut (en ikinä muista mitä olen lukenut ja mitä en), mutta eiköhän se selviä kun sinne asti päästään.
(Keyes! Unohdin lempparini, sekin on, kuten Clarkson, kolumnikokoelma. Olen hukannut oman kappaleeni aiemmin, joten nyt hankin uuden. Säästelen hilpeää herkkupalaa johonkin oikein hyvään hetkeen)

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua!



                                                                 On joulurauhan aika.

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuu

Ulkona on taivaallisen kaunis huurre ja ripaus lunta. Kalenterista avattu ensimmäinen luukku. Jouluhullu puuhailee.
Kyllä minä kirjoitikin yhtenä päivänä. Näppiskäsi vielä hieman reistaa.
Pyörremyrsky elämässä jatkaa puhuriaan, ehkä jo viimeisiä henkäyksiään.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Lisää lunta, kiitos.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Täydellinen lukko

Minä niin arvasin tämän. Kun elämässä tapahtuu, kun kaikki on ikäänkuin paikallaan muttei kuitenkaan ihan kohdallaan, se näkyy kirjoittamisessa,
Tuijotin tänään tekstiä pari tuntia. Se ei vie eteen eikä taakse. Se on mutta se ei enää ole.

Huomenna on aikaa tutkailla asiaa. Vaihtoehtoja: luen vanhan Sky-tiedostoni läpi. Uppoudun uudestaan tekstin maailmaan. Tai sitten keskityn yhteen kohtaan tekstin lopussa. Siihen joka huutaa huomiota.

Ehkä menen nyt ja siivoan kaapin tai kaksi. Tai menen ulos ja seison lumi(räntä?)sateessa. Annan alitajunnalle pari kysymystä ja toivon, että seuraavat kaksitoista tuntia ja risat tuovat vastauksia. Vaihteeksi tuulia, jotka vievät Ww:tä eteenpäin.

Edit: 16.11.2016 - Ha! Ei mitään mitä ei kunnon yöunet korjaisi. Olen taas ystävä Ww:n kanssa :) Etenemistahti entinen tai hiukan hitaampi, käpäläongelmieni takia. Mutta. Suunta. Oikea. Onni.

torstai 10. marraskuuta 2016

Tuuliin erikoistuneena

On ollut ruuhkaa-kaaosta-väsyä-ynnä muuta tuulta. Tuulen riepottelua. Tyyntäkin.
No, tänä syksynä elämääni ilmestyi pyörremyrsky.
Lyhyesti -keuhkokuume (koko perheellä) oli tapahtumien kevyimmästä päästä.

Mitä muuta voisin sanoa? Enpä juuri mitään. Kaadan jättikupillisen teetä, lemon vervainea, ja pohdiskelen hiljaa. Tällä hetkellä käsi ei kestä kirjoittamista (tuulen tuomaa sekin), mutta tilanne korjautunee pian. Ja ehkä, siis iso ehkä, johonkin rakoon mahtuisi pari sanaakin. Tiedosto nimeltä Ww.

Elämä on kummallista. Muttei pidä unohtaa aineistoa, jota se tarjoaa ;)

torstai 13. lokakuuta 2016

Luulen ja pitäisi

Luulen että nimi on löytynyt. Olen makustellut sitä muutaman päivän ja alan olla varma. Huh.
Tietenkin päädyin nimeen, joka jo esiintyy olemassaolevassa tekstissä. Joten ensitöikseni saan haravoida kaiken läpi.
Lisäksi pitäisi kaiketi haravoida kotipihalla. Yksi nurkka vain, maatukoot muut. Mutta pitäisi pestä ikkunat. Pitäisi laihtua parisataa kiloa. Pitäisi pyyhkiä pölyt ja siivota paperikasat.
Pitäisi. Minua on vaivannut pitkään paha pitäisi-tauti. Hullu, kuvittelen että työt loppuvat tekemällä. Olen nyt joutunut hidastamaan. Olemaan enemmän läsnä. Joutunut? Saanut tilaisuuden.
Vielä(kään) en ole sovittanut kaiken joukkoon kirjoittamista. Mutta pian.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Nimi

Elämän ihmeelliset seikkailut toivat tullessaan muutoksen yhteen (tärkeään) sivuhenkilöön. Hän vaihtui toiseen. On kyllä kirkkaana mielessä kuka hän nyt on. Helppo on sinänsä muuttaa koko hahmo, koska olen muutenkin aloittanut uuden kirjoituskierroksen ja olen vielä siellä alussa.
Mutta nimi.
Nimi tuolle uudelle tyypille. Haluan että se viittaa tähän ja tuohon, tuokin käy. Mutta kaikki nimet, jotka ikinä keksin, viitaa myös johonkin muuhun. Kääntelen ja kiemurtelen enkä millään löydä sopivaa. Sitä juuri oikeaa.
Nimet ovat minulle aina hankalia.

torstai 6. lokakuuta 2016

Totuus ja taru

Elämä tarjoilee yllätyksiä. Minua muistutettiin, että totuus on tarua ihmeellisempää. Olen ymmyrkäisenä, mykkänä, tuulen riepoteltavana. Samalla täynnä ymmärrystä. Kaikki mikä Ww:ssä vielä oli kysymysmerkkinä, on nyt kirkkaita vastauksia.


Eri asia on, koska käteni taas pysyy näppiksellä  horjumatta.


Kunpa tietäisitte. Mutta ette tiedä.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Uudestaan!

Olo on kuin Teletappi-maassa:
Kirjoita pätkä, lue läpi, editoi.
Kirjoita toinen pätkä, lue läpi, editoi.
Lue molemmat pätkät läpi, editoi.
Kirjoita kolmas pätkä, lue läpi, editoi.
Lue kaikki läpi, editoi..............

'Kaukana jossain on pikkuinen mäki....'

(aivan, ihan sama, kunhan jotain syntyy! järjestyksellä ei niin väliä)

lauantai 10. syyskuuta 2016

Työpäivä

No niin, haihattelut haihateltu, ww-tiedosto auki ja naputtelua.
Toivottavasti haihatteluista jäi jotain kivaa muhimaan, kaukaista tulevaisuutta ajatellen. Kummallisen erilaisia alkuja, ei mitään yhteistä ww:n kanssa.

En kyllä voi kummoisesti työtehoja kehua (taaskaan). Arkityö vie mehut aika viime tippaan, siksi tämä työpäivä on ollut sellaista taukojen, torkahdusten ja pyykinpesun sävyttämää. Luku 2 on nyt raavittu kasaan...
Ihmettelen kaikkia muita kirjoittajia ja heidän tarmoaan. Minusta ei enempää irtoa. Arkityö on tosiaan tätä nykyä varsin tiivistä aherrusta ja aivotoimintaakin kuluttavaa. Sellaista tulipalojen sammuttelua hikihatussa vaikken palonais olekaan. Viikonloppuna on pakko kerätä voimia seuraavan viikon koitoksiin. Voi miksi, miksi työviikko ei voi olla nelipäiväinen................

Mutta onhan tässä vielä iltaa, ja rauhaa, jäljellä. Ja huominen. Huomenna on taas tarmoakin. Kunhan ei sitten vain muut velvollisuudet kutsu pihatöihin tai ties mihin ikkunanpesuihin (apua, kai nekin on taas pakko pestä tänä syksynä. Eiköhän nuoriso-osastolle kelpaa raha ja kevyt kotityö)


tiistai 6. syyskuuta 2016

Surinaa

Pieni tauko ww:stä tekee hyvää. Päässä surisee uusia alkuja, ilahduttavia älynväläyksiä.
On ollut paha viikko, liikaa sosiaalisuutta, liikaa aktiviteetteja. Ja pientä flunssaa, joka ei suostu tulemaan eikä menemään. Sitä oli jo elokuussa, riesaksi asti. Ja taas. Kaadan kurkusta alas vuorotellen hunajateetä ja mustaherukkamehua sinkillä ja ceellä ryyditettynä. Mikään ei vie voimia tehokkaammin kuin viikkokausien puolipoteminen.
Joten ei ole tarmoakaan ollut muuhun kuin pieniin älyvälähdyksiin.

Ww-parka ei valmistu ellen ota ja asenna itelleni ankaraa komentoa. Tee työ, älä haahuile. Älä vilkuile eteen, älä taakse.
En ole maailman pitkäjännitteisin ihminen ja tässä sen huomaa. Kun teen samaa yhä vaan, alan kyllästyä. Ja keksiä pieniä älynväläyksiä, sijaistoimintoja.

Komennan kyllä itseni sorvin ääreen. Kunhan pääni saa ensin pienen huvittelunsa uusien alkujen kanssa.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Virittelyä

Arkinen elämä on taas vauhdissa. Vielä ei olla tasaannuttu kunnolla rutiineihin, jotka helpottavat kirjoitusta. Kun asiat sujuvat jouhevasti, jää jokunen hetki aikaa ja voimia kirjoittaakin.
Vaikka enpä tiedä, viime vuosina rutiinit ja jouhevuus ovat tuntuneet aika kaukaisilta, hallittu kaaos on lähempänä totuutta. Odotan aina syksyä arjen ja rutiinien toivossa, mutta sitä ei tätänykyä enää näy ennen kuin tammi-helmikuussa. Ja maaliskuussa alkaakin sitten jo kevätkauhistus...

Ww ei kaaoksesta huolimatta ole ihan unohdettu. Luku 1 on kirjoitettu ja editoitu, lukua 2 aloiteltu. Jatkan kohta, ihan kohta.
Samalla kuitenkin, keskellä kaikkea säätämistä, kaipaan jotain uutta. Raakakirjoittamista, vaihtelua, jotain. Pientä virittelyä olen jo tehnytkin. Periaatteessa en halua kirjoittaa yhtäaikaa montaa tekstiä, se ei tunnu luontevalta. Mutta koska ww nyt sattuu olemaan melkoinen ikuisuusprojekti, on ehkä järkevääkin ottaa rinnalle jotain muuta, jotten tahko vain ww:tä ja pääse kyllästymään siihen.
Virittelyt kallistuvat lanun suuntaan, mahdollisesti enemmän la kuin nu. Jotain pientä, jotain virkistävää. Sellaista, joka ei ehkä koskaan tule oikeasti valmiiksi. Ehkä kerään vain pöytälaatikkoon luonnoksia. Mutta jotain mieleni kaipaa.

lauantai 13. elokuuta 2016

Alku

Alku on tärkeä, eikö? Niin tärkeä että sitä pitää hinkata, hinkata, hinkata... eikä koskaan päästä pidemmälle. Ensimmäinen luku pyörii myllyssä yhä uudestaan ja uudestaan. Ensimmäiset lauseet etenkin. Olen ensimmäisten lauseiden riivaama!
No, nyt pääsin sentään jo irti entisestä ja aika vapautuneesti kirjoitin ihan uutta. Toivottavasti en mennyt ojasta allikkoon.
Alku jotenkin määrittelee jatkon. Siksi sen pitää olla täydellinen ennenkuin voin jatkaa.

Siksi tästä ei taida ikinä tulla valmista. Alkujen ihminen, ei loppujen.

(Oikeasti tulee, tapani edetä on vain hieman perusteellinen ja turhankin järjestelmällinen. Halvatun hidas!)

maanantai 8. elokuuta 2016

Väsymys & Kolme syytä

Ensimmäinen työpäivä. Illan kirjoitusaika meni tavaillessa jo kirjoitettua ja silmiä hieroessa. Mutta eikö ensimmäinen päivä, ensimmäinen viikko ole pahin? Mieleltäni sentään olen ihan levollinen, ilmeisesti olen käyttänyt lomani oikein.

Ainakin luin lomallani Tiina Lifländerin Kolme syytä elää.
Se ei ole sen tyyppinen kirja, johon normaalisti tarttuisin. Vertailukohteita ei siis ollut. Enpä tiedä löytyykö sellaisia kovin helposti muutenkaan, minusta kirja oli omaperäinen. Ääni ja juoni.
Pidin verkkaisesta tunnelmasta, siitä ettei kuitenkaan vajottu ankeuteen. Pidin pitkistä lauseista, jotka olivat aika runollisia. Joskin parissa kohtaa eksyin enkä enää saanut lauseen ajatuksesta kiinni. Pidin henkilöhahmoista, etenkin siitä petollisesta. Inhimmillisyys, ihmisyys tuli tekstissä lähelle. Lämpimästi.
Sitä paitsi, Liptonin keltainen ON rikos ihmiskuntaa kohtaan.

maanantai 1. elokuuta 2016

Nimi ja alku

Olen nyt askarrellut Ww:hen alun. On vaikeaa. Tuo alku, siis ihan ensimmäiset rivit ja siitä käyntiin lähteminen, on vainonnut minua kaiken aikaa. Yritän nyt päästä sen kanssa yhteisymmärrykseen ennenkuin jatkan pidemmälle. Toivottavasti tuo mitä nyt sain aikaan, miellyttäisi vielä huomennakin, kun avaan taas tiedoston.

Keksin myös nimen. Ww:llä on jo pitkään ollut työnimi, josta pidin kovasti. Se ehkä voisi olla hyväkin kirjannimi, en vain ollut ihan varma olisiko se ollut tämän kirjan oikea nimi (rankka oletus, että tästä joskus tulisi kirja :D). Mutta nyt keksin jotain sellaista, joka voisi vaikka toimiakin. Pitää vielä makustella. Ja ehtiihän sitä mieli muuttua tulevien kirjoitusvuosien aikana. Silti, tuo voisi olla aika kiva... yksi sana, jossa piilee enemmän kuin ensikatsomalta ajattelisi... olen iloinen!

torstai 28. heinäkuuta 2016

Minulle ei koskaan soita kukaan

Paitsi silloin kun yritän kirjoittaa.
Käsittämätöntä.
Sain Ww:hen ensimmäiset rivit aikaiseksi. Mutta keskittymistäni todella häirittiin, joudun ehkä poistamaan koko jutun ja ottaa uusiksi aloituksen, kun vaan saan siirrettyä itseni johonkin Timbuktuun tästä hullujenhuoneesta. Ja unohdettua kännykän kotiin.
No, lomalaisen ilta on vielä nuori. Jospa saunan jälkeen... kaadun petiin ja siirrän jälleen aloituksen suosiolla huomisaamulle. Taas. Story of my life...
Tarvitsen tuohon alkuun kunnon spurtin. Se helpottuu kyllä, mutta tässä alussa pitää saada rauha siirtyä toiseen todellisuuteen.

Ja muuten: Adjektiiveista. Minä sitten rakastan niitä. Ja käytän niitä, paljon. Yhtäkään asiaa ei voi kuvailla vain yhdellä adjektiivilla, mahdotonta! Tylsää väritöntä haljua ankeaa surkeaa pientä suurta isoa keltaista harmaata aurinkoista sateista tuulista myrskyistä helteistä hiostavaa lämminhenkistä ikävää kaipausta mustaa sinistä punaista karvaista nauravaista kyynelehtivää tuottavaa hidasta marjaisaa suotuisaa vastaanhankaavaa tolkutonta pelotonta rohkeaa suurtenmoista erinomaista lausumatonta sanatonta hiljaista laulavaa puristavaa kivenkovaa viileänvalkeaa tasaista lempeää kelvotonta heittelevää kalseaa rajatonta vihreää vihertävää viileää vaisua valotonta............................................................

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Ww

Loma. Tuo Ei koskaan odotukset täyttävä-ihmeellisyys. No, tiesinhän minä sen, että loma vie aina mennessään. Pitää tehdä asioita, joita muulloin ei ehdi eikä pysty, kirjoitus jää jalkoihin.
Mutta onneksi neljästä viikosta jää myös hieman aikaa ryhdistäytyneempään arkeen kotosalla. Siispä tiedosto, Ww, on vihdoin luotu! Hurraa! Aaltoja!
Niin, ei siellä vielä ole tekstiä yhtään... mutta ei hätää, kyllä se siitä lähtee. Sanoo ihminen, jolla vielä on sitä lomaa edessä :)

Alitajunta on työskennellyt, Tallinnan katuja kävellessä, mökkimaisemissa sielun levätessä, kissanristiäisissä jos toisissakin ihmisiä seuraillessa. Tarvitsen vain ympärilleni tilaa uppoutua ja kirjoittaa.
Meillä kesä on perheaikaa. Kohta taas palaamme syksyn arkeen ja se tuo mukanaan enemmän aikaa olla yksin. Kaikessa on puolensa ja puolensa, syksy sisältää tietenkin myös töitä, muita harrastuksia ja jopa hieman opiskelua, joten voimien mukaan. Mutta Ww:lle elintärkeää yksinoloa on edessä.
Olen luottavainen, uskon olevani vapautunut tämän tauon aikana turhista yksityiskohtiin takertumisesta ja saavani tekstiä aikaan - kunhan nyt pääsen alkuun. Ehkä tänään, ehkä huomenna, ehkä ensi viikolla... pian...

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Skyn lento

Sky lensi pitkälle. Jossain vaiheessa se sai siivet ja kiisi eteenpäin.

Nyt on tullut aika -ei lopettaa -vaan aloittaa -alusta!

Kyllä, kyllä. Ihan järkevää se on. Olen Skyn kanssa päätynyt tilaan, jossa takerrun yksityiskohtiin ja käännän lauseita edestakaisin enkä keskity isoihin asioihin tai loppuosan tekemiseen. Siksi aion aloittaa kokonaan alusta. Olen tehnyt paljon ajatustyötä tarinan kanssa ja sitä vielä jatkan, etenkin loppuosan kohdalta, ennen kuin teen uuden tiedoston ja aloitan puhtaalta sivulta.

Jostain syystä haluan samalla myös nimetä tiedoston uudelleen, joten tästä eteenpäin Sky on Ww.

ps. Olen aika innoissani :)

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Lukijana

Hiljaista on, kirjotusrintamalla. Sen verran älysin, että ryhdyin lukemaan tekstiä. Sen kautta saan selville miten osa Kaksi sopii osaan Yksi.
Perinteitä noudattaen toukokuu on ollut kiireinen, loppuosa etenkin. Joten en ole kovin pitkälle lukemisessa ehtinyt. Mutta jatkan ihan just :)

Lukijana olen muuten hiukan laiska, luen aika vähän. Nyt olen lueskellut hitaasti kaiken ohessa John Fogertyn elämänkertaa Onnenpoika. Melko teknistä, musiikki-ihmisille suunnattua, mutta ongin sieltä välistä niitä kiinnostavia tietoja.
Lukupinossa odottaa äidiltä lainattu Marianne Fredrikssonin Anna, Hanna ja Johanna. Ei houkuttele jostain syystä, mutta ajattelin vilkaista. Äiti tyrkytti myös Kaari Utrion Paperiprinssin. Joka oli ihan kelvollinen. Mikä tarkoittaa nihkeää lukemista, en nykyään yhtään jaksaisi lukea muuta kuin tismalleen omaan makuun sopivia kirjoja. Kuten eräänä viikonloppuna aiemmin keväällä ahmaisten luetun Liana Moriartyn Mustat, valkeat valheet. Chic-lit, chic-lit, se se vaan aina jaksaa naurattaa ja viihdyttää. Niin anti-chic kuin itse olenkin (peikko on lähempänä totuutta).

Kesän lukemistoon toivon saavani ainakin Ahernin, Moyesin ja Kinsellan uusimmat. Joista viimeisen edellinen oli huono ja nyt sille on jatko-osa, toivottavasti paikkaa virhettä. Lisäksi haluan Christine Leen Kätilön sisaren. Plus jotain, tuo ei ehkä vielä riitä. Löytyisiköhän dekkariosastolta jotain ei-niin-hirveän-pelottavaa? Vaikka oikeastaan himoitsen Muumeja ja Lotta-kirjoja. Niitä löytynee ainakin jokunen omista kätköistä.
Kovasti odotan myös elokuuta ja Tiina Lifländerin Kolmea syytä elää 

Vielä on viikkoja ja viikkoja edessä ennen lomaa. Mutta se ON edessä.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kompastuskivi


Se on tökkinyt koko ajan. Osan Kaksi liittäminen Osaan Yksi.

Ensimmäinen osa kertoo tarinan –on lähtötilanne. Sitten on tapahtumia, jotka käynnistävät tapahtumaketjun. Joka johtaa tiettyyn pisteeseen. Siinä tavallaan on jo yksi tarina. Mutta ihan ihan ihan välttämättä haluan tunkea siihen vielä tuon toisen osan. Se kertoo kuinkas siinä sitten kävi. Mutta kun se riivatun osa ei suostu asettumaan paikalleen. Tiedän kyllä jo mitä siinäkin tapahtuu, ei ole siitä kiinni, että olisi vielä liian keskeneräistä (siis vaikka se onkin kirjoitettu vain jotenkuten auki).

Mitä nyt? Miksi? Kuinka? Häh? Olen pelkkää kysymysmerkkiä. Yleensä luotan aika vahvasti intuitioon, siihen, että ratkaisu sitten vain pulpahtaa sieltä jostain… mutta…

Täydensin teevarastojani, nyt on kaikkea ihanaa kuten Kello viiden earl greytä ja Lemon vervainea. Hengittelen lempeitä tuoksuja ja mietin pääni puhki.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Hiiren askelin

En ole hautautunut kevään kiireisiin ja väsymykseen, en ihan kokonaan. Pikkuriikkisiä edistysaskeleita tapahtuu, tarkentelen juonta.
Mutta. Kevät. Aika, josta puuttuu rytmi ja säännöllisyys. Siispä päivät pyörähtävät aamusta iltaan jotenkin luvattomasti haahuillen sinne ja tänne, raapien kasaan välttämättömiä, levottomina ja riittämättöminä. Onneksi olen osannut ottaa niistä hetkistä kiinni, joista olen saanut. En siis kiehu kiukkua, kuten aina kun en yhtään saa kirjoittaa.
Minun toukokuuni on parhaimmillaan sitten, kun se on loppunut. Voi olla, että kesäkuukin...

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Innostusta paperilla

Ihanasti selkeyttää, kun luvut ovat paikallaan. Kun vihkoon on kirjoitettu lukujen sisältö. Näkee kohdat jotka eivät toimi, ne jotka toimii.
Vielä aikajanaa, koskien hahmojen ikää tarinan edetessä. Hahmoja on kai aika paljon. Tai sitten se vain tuntuu siltä, kun taustalla on tietenkin enemmän tietoa kuin lopulta tarinaan tulee mukaan.

Innostuin visioinnista niin, että aion tehdä lisää hahmotelmia tarinasta ja sen kehityksestä paperille. Näitä tehdessä luotan siihen, että alitajunta tekee töitä ja samalla tarinasta hioutuu parempi. Ideointia se kaipaakin, mutta nyt alkaa jo olla selkeämpää missä kohdissa.
Odotin editointia innoissani, nyt olen tohkeissani voidessani päästää taas mielikuvituksen irti keksiessäni parempia juonenkäänteitä tylsien tilalle.

Olen herkästi innostuva.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Voi elämä

Ah, kirjoitusaikaa!
Istunpa tähän koneeni kanssa, avaan tuohon vihon.
Käynpä vielä hakemassa kupin teetä. Kas, tiskit. Nakkelenpa ne samalla koneeseen, kun vesi kiehuu.
No niin, istunpa tähän koneelle. Ai kas, puhelin soi.
Noin, nyt, tiedosto auki.
Kas, kuivausrumpu huutaa, säiliö täynnä. Ai niin, pitikin laittaa seuraava koneellinen pyörimään.
Nyt, Sky.
Eikun toinen kupillinen teetä. Eikun ei sittenkään. Vaan kone kiinni, vihko ja muistitikku talteen ja hoitamaan päivän varsinaiset hoidettavat asiat.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

En IKINÄ pääse alkua pidemmälle

Ensinnäkin, viikonloppu oli ja meni, aivan liian normaalia elämää, sosiaalisuutta ja sen sellaista. Yhtään en saanut mökkiytyä keskenäni Skyn seuraan.

Toisekseen, kun nyt olen tutkaillut tekstiä, huomaan jo ensimmäisestä kymmenestä luvusta, että uudelleenkirjoitettavia on noin kuusi.




En kestä.



Minä tiedän ja olen aina tiennyt, että kun teksti on valmis, sen joutuu jokatapauksessa kirjoittamaan uudestaan. Mutta enkö nyt voisi edes joskus kunnolla päästä sinne loppuun asti?!?

On vähän toivoton olo. Ei tästä tule mitään, kun aikaa on max 1,5 h kerrallaan ja sekin kerran tai kaksi viikossa. MUR.

(oikeasti tiedän että tekemällä eikä miettimällä se siitä hissuksiin muokkaantuu, nyt on vaan epätoivon hetki)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Polttelee

No niin, nyt se sitten taas polttelee mielen päällä kaiken aikaa, kirjoittaminen. Sain siis toissailtana käsityön hyvään alkuun eikä se jätä rauhaan.

Eilen en ehtinyt, koirailin ja siivoilin, menin ajoissa nukkumaan (niin no, menen aina)(herään myös ajoissa, mutta lähden heti töihin)(viikonloppuaamuisin pyykkään, ulkoilen ja lepään). Tästä illasta en tiedä (viikon väsymys painaa aika ankarasti), viikonloppuna toivottavasti sunnuntaina. Yksi tapaaminen on silloin haittana, yritän suoriutua siitä nopeasti ja vielä nopeammin.

Tätä on kestänyt jo vuosia. Että oikeastaan koko ajan haluaisi olla vain tekemässä Skystä valmista. Miten ihmisestä otetaan pois malttamattomuus?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Käsityötä

Luvut laitettu paikoilleen, ainakin noin suuntaa antavasti. Seuraavaksi teen käsitöitä eli etsin jostain vihkon tai paperia ja kirjoitan ylös mitä mikäkin kohtaus pitää sisällään.
Minulle on ollut alusta asti ja on edelleen vaikeaa hallita näin isoa kokonaisuutta, tarvitsen jotain kouriintuntuvaa apuvälinettä. En mielelläni tee käsin nyt mitään, koska sitä pitää tehdä ehdottomasti yksin ollessa, en halua levitellä vihkojani, kun muut hääräävät ympärillä. Niin paljon ujostelen. Mutta nyt on käsin tehtävälle työlle tarve.
Eri asia on sitten koska. Koska olen yksin. Koska jaksan. Kevät = väsy. Takana on aika rankka alkuvuosi. Ja edessä keväthössötykset. Kaikkiaan aika huonoa kirjoitusaikaa ja edistymistä jo kuukausitolkulla.
Mutta en aio haaskata aikaa ja energiaa murehtimiseen, teen kun teen ja sillä hyvä.
Voisin murehtia myös tekstin laihuutta. Liian vähän liuskoja. Vaikka tiedän kyllä että Osa Kakkosessa on vielä paljon kirjoitettavaa, monia kohtauksia, joista lihaa luiden päälle tulee. Olen sortunut tyyppivirheeseeni ja hätäillyt tarinan kasaan vain jotenkin, kiirehtinyt loppuun. Juuri tuon loppuosan takia pitää tehdä käsityö ja hahmottaa tarinan loppupuoli kunnolla.

Siispä ei murheita, vaan työtä. Haukotus. Kunhan jaksan.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Voihan word

Miksi, oi miksi, minä painoin sitä nappulaa?
Viittaukset välilehti, Merkitse kohde.
Niinpä niin, teksti on nyt sitten merkitty nurinkurisilla P-kirjaimilla enkä minä saa niitä pois!
Help!!! Savu nousee korvista jo!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Keskittymisvaikeuksia

Toipilas oli vielä hiukan väsyksissä. Ja kämppä täynnä rästihommia. Ja...aika vain kuluu eikä mitään saa tehtyä.
On levoton olo. Yritän etsiä rauhaa ja tilaa. Yritän paiskoa kaikki työt alta pois -hölmöä, ei työ tekemällä lopu. Siis kaikki kotityöt, kaikki luvatut, kaikki velvollisuudet. Ja työtyö tietysti myös.
On levoton olo. En löydä rauhaa ja tilaa. Jaloissa pyörii porukkaa. Kiukuttelen itselleni, kun tarvitsen yksinäisyyttä kirjoittaakseni. Kiukuttelen maailmalle, kun edessä on vähemmän yksinäisyyttä sisältävä kausi. Ja enemmän velvollisuuksia. Tapahtumia, joissa pitää olla paikalla. Jokakeväinen riesa.
On niin levoton olo. Mihin karkaan olemaan ihan yksin. Tai seuranani vain Sky.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Toipilaan höpinää

Kuinka paljon sitä saakaan aikaan, kun on yksi kokonainen päivä aikaa. Tarkoittaen viikonlopun päivää, pyykkeineen ja ruuanlaittoineen, hitaanpuoleisesti käynnistyvine aamuineen. Pari lukua editointia tuosta noin vaan. On ahkeroinut olo. Voi vain miettiä sitä vauhtia millä tekele edistyisi jos olisi useammin kokonainen päivä aikaa. Useammin kuin muutaman kerran vuodessa. On niin erilaista, kun ehtii uppoutua kunnolla eikä vain raapaista hätäisesti jotain kasaan.

Olen paitsi ahkeroinut myös väsynyt. Podin flunssan pitkän kaavan kautta. Tauti valmisteli tuloaan toista viikkoa. Puoli viikkoa sängynpohjalla. Liekö toista viikkoa edessä toipumista. En edes muista koska olen viimeksi ollut kipeä, toivottavasti seuraavaan kertaan menee vähintään yhtä kauan.

Nyt haluan mennä nukkumaan. Herätä aamulla aikaisin, ehtiä hankikannolle kävelemään ennenkuin päivän auriko sulattaa sen upottavaksi. Kantava hanki tekee vapaaksi, pääsee paikkoihin joihin ei koskaan muulloin pääse. Pitää ottaa niistä ilo irti. Ellei flunssan näivettämä puhti lopu jo alkumetreillä (kuten tänä aamuna kävi).

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Teetä, kiitos

Kirjoittaessa käden uloittuvilla pitää olla kuppi teetä. Mielellään mahdollisimman iso kuppi (tarpeeksi isoa on vaikea löytää).

Teen laatu ei valikoidu kirjoittamisen mukaan vaan vuorokauden ajankohdan mukaan.
Aamulla mustaa, earl greytä. Aromikasta ja kiehtovaa.
Earl greyttömät ovat suuhuni vähän väkeviä, joskin sellainenkin on joskus paikallaan. Vaikkapa rättiväsyaamuina tai kriisitilanteissa, hunajan kanssa, vahvistavana ja rohkaisevana juomana.
Päivällä keskellä kiireitä ja puuhia juodaan vihreää. Mieluiten hedelmä- tai marjamausteista. Virkistävää, ilahduttavaa. Vaikka yleisesti ottaen juon vihreitä harvemmin.
Iltapäivällä ja illalla nautin eniten mustasta, kirsikalla maustetusta teestä. Pelkällä kirsikalla, ei sekoiteta siihen ties mitä vanilijoita, appelsiineja sun muita. Kirsikan maku on viettelevä ja juhlava. Rauhoittaa myös hyville unille.

Maistoin eräänä päivänä matea. Sitruunan makuista. En voi väittää ihastuneeni. Ja valkoinen, valitettavasti melko mitäänsanomatonta. Rooibos, hedelmähaudukkeet...jään kaipaamaan oikean teen aromia.
Mieluiten juonkin sitä earl greytä, milloin vain, paljon.


lauantai 20. helmikuuta 2016

Tänään

Ikkunan takana hämärtyy ilta. Valkea, luminen maisema muuttuu siniseksi, harmaaksi, mustaksi. Takkatuli ja kynttilät pääsevät oikeuksiinsa vaikka televisio välkähteleekin nurkassa. En tiedä kokataanko siellä vai laihdutetaanko, ehkä kilpaillaan, niin aina.

Jalka puutuu, koira ynähtää unessaan. Varon liikkumasta ja häiritsemästä kissan lepoavierelläni. Suljen tiedoston, mutta istun vielä hetken hiljaa, olen siellä toisaalla. Kohta nousen, annan eläimille ruokaa. Konemaisesti, vaikka katson käsiäni tekemässä asioita, näen kaiken läpi elokuvan, jota olen viimeiset pari tuntia yrittänyt saada sanojen muodossa tiedostoon. Ei malttaisi irrottaa.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Punaisia lihavia ja lukuja

Vihdoin testistä alkaa erottua luvut! Tähän asti olen vain kirjoittanut kohtauksittain, vasta editointi näköjään selkeyttää mikä nippu pieniä kohtauksia on yksi luku tai mikä isompi kohtaus on toinen luku. Tai jotain sinne päin, olen vain jotenkin ihmetellyt kuinka moni tuntuu kirjoittavan raakatekstiä luvuttain. Ei onnistu minulta, mutta minulla onkin rakenteen kanssa ongelmia yhä vaan.

Punaiset lihavat ovat vielä editoinnin jälkeen tekstin sekaan jääviä huomautuksia. Lähinnä yksityiskohtiin liittyviä. Ne näyttävät pulleilta ja hassulta editoidun tekstin seassa.
Sinne kyllä jää vielä muutakin mätää, huonoja lauseita ja sellaista. En ole niitä kohtia kaikkia merkinnyt, luotan löytäväni ne tulevilla editointikierroksilla.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hässäkän jälkeen

Hässäkän jälkeen tasaisempaa arkea. Kun katson vuotta eteenpäin, näen sen verran ylimääräistä sählinkiä, että tiedän tämän vuoden etenevän kuten viime vuodenkin. Kirjoitusaikaa ei tule olemaan liikoja. Mutta otetaan sitä sieltä mistä saadaan.


Kirjoittaminen on prioriteeteissani korkealla. Menee kevyesti ohi kaappien siivoamisen tai lattian luuttuamisen. Pyykit ja ruuat on pakko hoitaa (alinta rimaa hipoen), niin ja työ (se on kyllä tehtävä kunnolla, onneksi voin kuitenkin suorittavan tason työt jättää taakseni kun työpaikan oven suljen). Sitten on nämä merkkipäivät plus kaikki muu hoidettava asia, joita vain tulvii ovista ja ikkunoista. Liikunnasta huolehtivat nelijalkaiset, taivaan kiitos, muuten olisin jo rampa. Nelijalkaiset vaativat tietenkin muutenkin oman huomionsa. Ja lomapäiväni vähenivät lomarahavapaiden muodossa, en siis saa niitä enää tänävuonna. 
Jaaritteluni pointti lie jonkinlainen tsemppaus. Kaiken tuon muun väliin saa sovitettua jotain pientä naputtelua, pientä edistystä. Mistä puheen ollen nautin kovasti osa Ykkösen editoinnista. Harmittaa hiukan, että osa Kaksi on niin raakile. Haluaisin oikeastaan tehdä siitä valmiimpaa, mutta kun en kykene ennen kuin näen kunnolla mihin osa Yksi johtaa. Koska on vieläkin auki miten nuo kaksi osaa sopivat toisiinsa rakenteellisesti.

Tämä vuosi näin. Seuraava vuosi voisi teoriassa olla vähemmän ruuhkainen. Tai sitä seuraava...

lauantai 30. tammikuuta 2016

SATA



Kas, sadas postaus. Sen kunniaksi murusia tekstistä. Murusia, joista ei voi vielä tietää jäävätkö ne lopulliseen versioon vai eivät, elävätkö ja muuttuvatko ne vai eivät. Satunaisen epämääräisen sekavassa järjestyksessä:


Sitä hän ei tiennyt, että pennun laskiessa tassunsa kotimme lattiaan, oli suhteemme loppu sinetöity. Vaikka meni vielä kaksi pitkää vuotta ennen kuin ymmärsin suhteemme tulleen katkeraan loppuunsa.


&

Katselin ympärilleni, yhä ihmeissäni siitä mihin olin päätynyt. Tähän kodikkaaseen mökkiin. Tälle kallioiselle pihalle, jolle pihatie johti hedelmäpuiden ja marjapensaiden luoman puutarhan läpi. Luontoon ympärilläni, suurten honkien suojelukseen.
    Sydämeni löi tavallista lujemmin.

&

Aaro oli hauskaa seuraa ja varsin riuska kaveri. Eikä hullumman näköinen, totesin ja lankesin huolettomana juhannusyön romanssiin. 

(jälleen tekniikan riemuvoitto Ännästä, en vain saa tekstimurusista samanlaisia, en millään)