lauantai 20. helmikuuta 2016

Tänään

Ikkunan takana hämärtyy ilta. Valkea, luminen maisema muuttuu siniseksi, harmaaksi, mustaksi. Takkatuli ja kynttilät pääsevät oikeuksiinsa vaikka televisio välkähteleekin nurkassa. En tiedä kokataanko siellä vai laihdutetaanko, ehkä kilpaillaan, niin aina.

Jalka puutuu, koira ynähtää unessaan. Varon liikkumasta ja häiritsemästä kissan lepoavierelläni. Suljen tiedoston, mutta istun vielä hetken hiljaa, olen siellä toisaalla. Kohta nousen, annan eläimille ruokaa. Konemaisesti, vaikka katson käsiäni tekemässä asioita, näen kaiken läpi elokuvan, jota olen viimeiset pari tuntia yrittänyt saada sanojen muodossa tiedostoon. Ei malttaisi irrottaa.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Punaisia lihavia ja lukuja

Vihdoin testistä alkaa erottua luvut! Tähän asti olen vain kirjoittanut kohtauksittain, vasta editointi näköjään selkeyttää mikä nippu pieniä kohtauksia on yksi luku tai mikä isompi kohtaus on toinen luku. Tai jotain sinne päin, olen vain jotenkin ihmetellyt kuinka moni tuntuu kirjoittavan raakatekstiä luvuttain. Ei onnistu minulta, mutta minulla onkin rakenteen kanssa ongelmia yhä vaan.

Punaiset lihavat ovat vielä editoinnin jälkeen tekstin sekaan jääviä huomautuksia. Lähinnä yksityiskohtiin liittyviä. Ne näyttävät pulleilta ja hassulta editoidun tekstin seassa.
Sinne kyllä jää vielä muutakin mätää, huonoja lauseita ja sellaista. En ole niitä kohtia kaikkia merkinnyt, luotan löytäväni ne tulevilla editointikierroksilla.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hässäkän jälkeen

Hässäkän jälkeen tasaisempaa arkea. Kun katson vuotta eteenpäin, näen sen verran ylimääräistä sählinkiä, että tiedän tämän vuoden etenevän kuten viime vuodenkin. Kirjoitusaikaa ei tule olemaan liikoja. Mutta otetaan sitä sieltä mistä saadaan.


Kirjoittaminen on prioriteeteissani korkealla. Menee kevyesti ohi kaappien siivoamisen tai lattian luuttuamisen. Pyykit ja ruuat on pakko hoitaa (alinta rimaa hipoen), niin ja työ (se on kyllä tehtävä kunnolla, onneksi voin kuitenkin suorittavan tason työt jättää taakseni kun työpaikan oven suljen). Sitten on nämä merkkipäivät plus kaikki muu hoidettava asia, joita vain tulvii ovista ja ikkunoista. Liikunnasta huolehtivat nelijalkaiset, taivaan kiitos, muuten olisin jo rampa. Nelijalkaiset vaativat tietenkin muutenkin oman huomionsa. Ja lomapäiväni vähenivät lomarahavapaiden muodossa, en siis saa niitä enää tänävuonna. 
Jaaritteluni pointti lie jonkinlainen tsemppaus. Kaiken tuon muun väliin saa sovitettua jotain pientä naputtelua, pientä edistystä. Mistä puheen ollen nautin kovasti osa Ykkösen editoinnista. Harmittaa hiukan, että osa Kaksi on niin raakile. Haluaisin oikeastaan tehdä siitä valmiimpaa, mutta kun en kykene ennen kuin näen kunnolla mihin osa Yksi johtaa. Koska on vieläkin auki miten nuo kaksi osaa sopivat toisiinsa rakenteellisesti.

Tämä vuosi näin. Seuraava vuosi voisi teoriassa olla vähemmän ruuhkainen. Tai sitä seuraava...