maanantai 6. marraskuuta 2017

Unelmien työhuone

Jotkut ovat joskus työhuoneistaan postanneet, en muista olenko itsekin. Mutta huvitti leikitellä ajatuksella.


Minä kirjoitan sohvalla. Mieluiten tv taustalla, hiljaisella, tunnelmaan sopivalla kanavalla. Pidän englanninkielisistä ohjelmista, mieluiten britti-englantia ja maaseutua tai jokin söpö pieni kylä. Talvet ovat parhaita, koska takkaan saa tulen. Kynttiläkin käy. Niin ja tietenkin mieluiten oma rauha, paitsi koira ja kissa vienosti kuorsaamassa kyljessä.
Heittäydyn parhaiten rennossa asennossa, siksi en siis kirjoita pöydän ääressä.
Ikkunasta on näkymä luontoon, vihreään tai valkoiseen.


Hmm, oikeastaan unelmieni huoneesta ei paljon puutu. Se voisi olla yläkerroksissa ja näkymä ikkunasta voisi olla laajempi. Pidän laajoista näkymistä, erityisesti viljapelloista, metsistä ja kivoista mökeistä. Mutta muuten olen onnekas ja tyytyväinen osaani.


Ja oikeasti sitä kirjoittaa vaikka kännykällä ruuhkabussissa jos tarve niin vaatii.



torstai 12. lokakuuta 2017

Kirjoitusaika alkaa

Niinpä niin, kello 19.24, kun kaikki kiireisin homma on suoritettu ja alkaisi kirjoitusaika. Vaan kun päivän on aloittanut klo 5.45 ei oikein ole enää puhtia.
Valivali.
Toissapäivänä ehdin sentään tiedoston äärelle. Ympärillä oli häiriötekijöitä (= mies ;)), mutta sain tehtyä pätkän. On niitä pätkiä tehty siellä ja täällä vaikka virkeä syksy on kyllä ollut tähän asti aika karmean kiireinen ja stressaavakin.
Teksti on kuitenkin hiljalleen vallannut mielessäni tilaa enemmän ja enemmän minkä huomaa siitä, että olen pystynyt hyödyntämään pieniäkin kirjoitushetkiä ja tekemään ajatustyötä keskellä hässäkkää. Tein pieniä muutoksia alkuun ja niiden taustatyö otti oman aikansa. Nyt olen päässyt enemmän itse kirjoittamiseen.

Eilinen oli katastrofipäivä - töihin, parin mutkan kautta kotiin, koirat lenkille, itse taas tien päälle, kotona kahdeksalta ja takki tyhjä.
Tänään venähti työpäivä ja illalle riitti siis aherrusta puoli kahdeksaan asti. 
Perjantai-illat pyhitän koomalle. Kun koirakamut on ulkoilutettu hiljaisiksi, se on teekuppi, töllö ja kissa kainalossa.
Viikonlopuista en viitsi edes puhua. Pyykkiä, ruokaa, penkkiurheilua, takkutukkaisia koirankuontaloita, ruska houkuttelee pihalle kaatosateesta ja kurassa kahlaamisesta huolimatta, sauna kutsuu, ystäviäkin voisi kai joskus nähdä, jouluksi voisi jo nurkkia siivoilla (en minä muuten mutta joulu on hyvä motivaatio hommalle, joka joskus on kuitenkin pakko tehdä) tai edes jotain tonttuja nysväillä, villasukkienkin kutominen on puolitiessä.......... Eikä edes toisen aamun venymisestä ja vanumisesta kera hitaan aamupalan ihan hevillä tingitä, jotta jaksaa taas suorittaa seuraavan (työ)viikon.
Paitsi oikeasti aion ainakin lauantaina omistaa pari tuntia tekstille.

Niin että mahtuu minunkin viikkooni ( Lukuhoukan innoittamana) edes jokunen hetki kirjoitusaikaa. Ensi viikkolla voin vielä valittaa, että on ylimääräisiä ohjelmanumeroita (tosin on yksi ylimääräinen vapaapäiväkin), mutta sitten alkaa vähän tasoittua.
Hyvältä näyttää sikäli, että teksti elää omaa elämäänsä ja siihen on helppo uppoutua.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Se on täällä taas

Parempi puoli vuodesta! Virkeämpi puoli vuodesta!
Ja Ww! Uusia ideoita ja pikku muokkauksia juoneen, teksti kulkee. Eikö aina voisi olla syksy ja talvi?
Kirjotusaikaa ei tietenkään ole paljon. Viime viikolla en vain kertakaikkiaan ehtinyt edes avata tiedostoa. Harmitti. Mutta siinä sivussa tuli näköjään tehtyä ajatustyötä mikä on hyvä sekin. Tällä viikolla toivottavasti ehdin - mutta pakostakin aika tuppaa jäämään vähän väsähteisiin, tunnin-puolentoista rupeamiin iltaisin, ehkä parina iltana viikolla, ja viikonloppuna toisena päivänä pariin (virkeään!) tuntiin ja jos oikein hyvin käy, vielä tuntiin iltasella.
Mutta silti, syksy <3

perjantai 11. elokuuta 2017

Mä en osaa


Välipalalle näkyisi jatkoa. Tai no, jos keksisin toisen lopun niin saisin myös keskiosan. Mutta vaikka itse tykkäänkin tekstistä niin siitä puuttuu silti niin paljon. Se ei ole ihan tätä päivää, se ei ole tarpeeksi välkky, se ei ole hauska, ainakaan tarpeeksi, ja tuskin se ketään ikinä kiinnostaisi. Mä en osaa.
Ww on päässä. Alusta loppuun kaikkine mutkineen. Aika hyvinkin hiotun juonikuvion kanssa. Mutta kun se on jumissa. Raakakirjoitettu läpi, tehty uusi alku ja nyt en tiedä miten sitä oikein tehdään. Mä en osaa.
Mä en osaa kirjoittaa ollenkaan.
Tänään tuntuu tältä.

maanantai 7. elokuuta 2017

Lyhyesti

Välipala valmistui. Siitä tuli lyhyt. Minussa asuu jokin lyhyen ilmaisun geeni.
Mitäs sitä sitten tekisi Välipalalle?
Tuskin mitään. Pistän pöytälaatikkoon, ehkä luen joskus myöhemmin. Ehkä saan aatteen sen lihottamiseksi. Tai sitten vain pidin pienenä hupailuna ja syrjähyppynä.
Taitaa olla aika palata Ww:n pariin.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Oi loma ja ilo!

Huijui kuinka aika kiitää, tietysti, olenhan lomalla!
On ollut ihanaa eikä vähiten siksi että olen ehtinyt kirjoitella - Välipalaa yhä. Ihmettelen miten se tuntuu tulevan kovin valmiina tekstinä näppikseltä. Luin sitä ja tuntui ihan kivalta. Hassua, kun ajattelee että Välipala on vain ohimennen ajatuksista napattu idea.
Myös Ww on ollut ajatuksissa. Autuus, että päässä on niin paljon tyhjää, että sinne mahtuu myös Ww. Sehän meni liian tarkaksi hinkkaamiseksi ja tavallaan jumiutui. Nyt olen sitä alkanut taas pohtimaan - että mitä sitten ja miten. Hiljalleen löytyy oikea raide.
Ja lomaa on vielä jäljellä! JIHUU!

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kesälukemistossa tänä vuonna

Viime viikolla nautin pari ne Lotta-kirjaa (Merri Vik), jotka löytyvät omasta hyllystäni. Pidän niistä yhä. Ovatkohan ne jonkinlaista esi-chic-lit-lanua? Hyväntuulisuus on joka tapauksessa  elementti, joka minuun uppoaa helposti.
Veera Vaahteran Sopivasti sekaisin oli vähän lattea. Ihan kiva, mutta ei herättänyt isompia fiiliksiä.
Nyt kesken on Cathy Kellyn viimeisin. Joka kerran tätä tuotantoa kahlatessani mietin miksi. Miksi luen, kun en pidä kirjottajan tyylistä. Minusta hänen tekstinsä on hieman viimeistelemätöntä ja jotenkin naivia. Eikä aina niin hyvällä tavalla. Ensi kerralla jätän tämän hyllyyn.


Odottamassa on suosikkini Marian Keyes - Säätäen ja soveltaen ja lisäksi Hanna Tuurin Ranta & Christien Hallavan hevosen majatalo. Varauksissa odottaa vielä E.Hietamiehen Hammaskeiju ja Lori Nelson Spielmanin Kymmenen unelmaani. Viimeisin on uusi tuttavuus, katsotaan.
Virpi Hämeen-Anttilan historialliset Björk-dekkarit kiinnostaisivat, toivottavasti ehdin lomalla vielä niihin tutustua.


Kovin paljon en voi lukea lomallakaan jos haluan ehtiä myös kirjoittaa.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Arkea vielä

Hups, viikonloppu vei mennessään. Oli kaikkea kivaa ohjelmassa.
Olisin kyllä jo muutenkin ihan valmis heittämään vapaalle, mutta vielä pitänee tovi uurastaa.

Illoiksikin on puuhaa. Välipalan perään haikailen, mutta jos nyt olen oikein ahkera niin sitten myöhemmin varmaan saan tehdä kaikkea kivaa?
Talo on kuitenkin jo puolityhjä. Se tarkoittaa sitä, että hiukkasen hiljaiseloa eletään. Kelpaa minulle.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Unia

Näin viime yönä unta Välipalasta. Leffa siitä pyöri silmieni edessä. Vähän vääristynythän se oli, kuten unet tuppaavat olemaan. Mutta silti siinä edettiin sitä polkua, jota olin suunnitellutkin.
Oli hauskaa nähdä teksti 'livenä'.


Nukkua nukkua nukkua haluaisin muutenkin. Olen väsynyt ollut jo pitkään, keväät eivät ole minun juttuni. Ja näin loppuviikosta väsyttää tuhottoman paljon enemmän. Mutta voiton puolella, loma ja lomaunet lähenevät lupaavasti.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Mansikoita ja mökkimaisemia

Vielä ovat hieman tyyriitä, mansikat. En tiedä tulevatko edes halvemmiksi. Pitäisi kunnostaa kotipihan mansikkamaa. Ne ovat niin herkkuja juuri nyt. Muuten olen enemmänkin mustikkatyttö, tai ehkä vadelma on vielä ihanampi.
Mökkimaisemista haaveilen jo. Siellä tekee aina mieli kirjoittaa fantasia-lanua. Ne ovat ne satumetsät kallioineen ja herkkine heinineen. On niitä kotonakin, muttei niin hienoja. Enkä kyllä kirjoita fantasiaa, realismi on minun juttuni.


Ehkä sittenkin ostan tänään rasian mansikoita.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Lomaodotukset

Nähdään sitten lomalla. Aika monelle kaverille on tuo lause tullut sanottua viime kuukausina.


Ja lomalla minä sitten: kavereiden tapaamisen lisäksi pesenikkunatmatotsaunan puutarhuroinliikunluen leivonteenhyvääruokaajoogaan. Kirjoitan ainakin viisituhatta liuskaa. Saan aikaiseksi kaiken sen mitä koko vuoden aikana en saanut.


Todellisuus. Ensimmäisen lomavuorokauden jälkeen olen lomamoodissa. Illat venyy, aamut lojuu. Perusasioihin -pyykkäämiseen, tiskaamiseen, makkaroiden paisteluun- saakin yllättävän paljon aikaa kulumaan. Sitä miettii mihin ihminen oikein työtä kaipaa, kun arki täyttyy niin helposti ihan ilmankin... Lisäksi pari reissua, jotain kivaa kesäpuuhaa, irtiottoja arjesta. Ehkä yhden kaverinkin ehtii tapaamaan. Ja sitten se olikin jo lomailtu se loma.


Lopputuloksena on ladatut akut, muttei paljon muuta. Niinhän sen pitää ollakin.
 Kai.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Huvin vuoksi

Lomani lähenee. Ajattelin kokeilla siihen asti bloggaamista jokaisena päivänä. Ihan vain huvin vuoksi.


Vaikka ei kirjoitusrintamalta ole ihmeitä uutisia. Ww lepää. Olen ihan liian väsynyt tekemään sen kanssa töitä. Eikä pieni etäisyys siihen ole tosiaan yhtään pahitteeksi, meni niin nysväämiseksi. Sen aika koittaa kyllä loman aikana.
Huvin vuoksi kirjoiteltu Välipala-lanu etenee pompahdellen miten sattuu. Aina kun ykskaks huomaankin päässäni sanarimpsun, joka pyörii sen maailmassa. Hupaisasti välillä olen jo menossa nukkumaan  -kissa kehrää mahan päällä ja tuijottelen tylsänä telkkaria- kun pitääkin lähteä koneelle ja joku kappale vilistää silmissä. Raakakirjoitus. On se ehkä sittenkin sitä parhautta, vaikka editoinnissakin on puolensa. Silloin kun se onnistuu. Kun saa aikaiseksi jotain josta on salaa ylpeä.


Tämä päivä on vielä aamussa. Ilta on harvinaisen ja poikkeuksellisen tyhjää. Jos ei oteta lukuun 1000 kiloa, vai kuutiota vai mitä lie, soraa joka odottaa kotipihassa kärrääjäänsä.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Lanu


Välipalasta nautiskelua. Lanua! Pitkästä aikaa, on kivaa.


Ww saa nyt hiukan odottaa. Olen yrittänyt uusintakierroksella liikaa, uponnut liian syvälle. Tarvitaan tilaa, aikaa, pientä etäisyyttä ennekuin palaan siihen. Se on ihanan selkeä päässäni (ja tiedostossakin), mutta takerrun liikaa yksityiskohtiin. Nyt on maltettava pysyä hetki erossa siitä ja täytettävä pää välipalalla.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Tyhjä pää

Ulkona vihertää niin mahdottomasti. Satelee ja on raikasta. Talo tyhjä pari tuntia. Hiljaista, sade ropisee kattoon, kissa narisee. Sillä on ruokakuppi tyhjä, minulla pää.
Lomaelämä odottaa vielä jossain kaukaisuudessa, työpäivät ovat aikaisia ja täpötäysiä. Viikonloput myöhäisiä ja yhtä täysiä.
Välipalassa olisi selvät sävelet. Ww odottaa vain tekijäänsä.
Kuppi teetä ja hiljaisuutta, korvien välissä. Kaikki ajatukset on varastettu, käytetty toisaalla.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

maanantai 1. toukokuuta 2017

Ei uutta auringon alla

Elämä haittaa harrastuksia. Työelämä etenkin. Mutta kyllä teksti etenee, hissuksiin.
Myönnän, että turhauttaa hidas edistyminen. Mutta kiukuttelu ei auta, on vain oltava iloinen jokaisesta valmiista kappaleesta. Iloitsen myös siitä, että pidän siitä mitä olen saanut aikaan. Teksti kulkee kivasti ja kuulostaa siltä mitä pitää.
Eteenpäin siis.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kehräys


Mikä ihana viikonloppu <3
Sisälsi paljon kaikenlaista eli myös kirjoittamista. Lisäksi ulkoilua ja kevätpuuhailua (vaikka antikevätihminen olenkin, onneksi sentään saan iloa taimien kasvatuksesta)
Ja kirjoittaminen sujuu. Tuo kuvan kaveri kehräsi tiukasti kainalossa, nenä tai käpälä näppiksen päällä ja muutenkin tiellä, mutta niin pehmeänä ja lämpimänä. Kehräsin itsekin, niin tyytyväinen olin pieniin edistysaskeliini.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Ei keskinkertaista

Kuinkahan monta kertaa olen kirjoittanut tuon luvun, joka nyt on työn alla? Monta. Tosi monta.
Sitten luen sen, ehkä seuraavana päivänä. Ja totean, että hei, sehän on ihan hyvää tekstiä.

Vaan kun ei käy.

Ei käy ihan hyvä, ei keskinkertainen. Haluan tosi hyvää. Tai no, oman makuni mukaista... Sain alkuun niin hyvän lähdön, niin hyvän fiiliksen, että pidän siitä kiinni kynsin ja hampain. Kirjoitanpa sitten tuon saman vaikka kuinka monta kertaa tahansa.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Nakerrus

Kunpa voisin sille jotain, mutta en voi.
Sille, että on hyvin hyvin vaikeaa löytää riittävän pitkiä pätkiä kirjoittaa. Sille, että päässä on liikaa kuhinaa, että voisin uppoutua tarpeeksi.
Raakakirjoitus on helpompaa rajoitusten puitteissa. Nyt, uusintakirjoituskierroksella (oi jee, mikä sana!), kun tekstin pitää olla mietitympää ja valmiimpaa, vaatimukset kirjoitusolosuhteille ovat suuremmat. Tilaa tilaa tilaa! Varsinkin ajatuksiini.
Lienee jonkinlainen keski-ikäisyyden merkki, että ihmistä kiskotaan suuntaan ja toiseen. Joka suunnassa vaatimukset kasvavat. Olen jo työpäivän päälle suhteellisen kuitti ja aivokapasiteetti tyhjiin imetty, siihen sitten vielä kaikki muu.

Mutta uudelleenkirjoitus etenee. Pieninä paloina nakertaen. Periksi ei anneta.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Puoli yhdeksän

Kello näytti tuota, puoli yhdeksää illalla, kun viimein pääsin siihen pisteeseen, että olisin voinut avata Ww:n. En ole avannut, vielä(kään). Alkoi niin kovasti unettamaan zzzzzz...
Viikko sitten haaveilin tästä vapaasta viikonlopusta. Höh ja pöh. Aina tunkee ovista ja ikkunoista ylimääräistä urakkaa. Tällä kertaa raivaustöitä nurkissa, kesken jäivät vielä pahemman kerran.
Miltä näyttää huominen? Niin täydeltä ettei vuorokaudessa taas tunnit riitä kaikkeen muuhunkaan, saati kirjoittamiseen.
Mutta ei vajota epätoivoon. ENSI viikko on perusviikko (paitsi ne raivaustyöt) ja ENSI viikonloppuna näyttäisi sunnuntai ihan kirjoituspäivältä. Vaikka sen nyt ainakin tiedän, että jos etukäteen hehkuttaa niin pieleen menee. Niin että ei hehkuteta. Katellaan vaan ihan rauhassa, jos vaikka kävisi tuuri.
Sitä paitsi, avaan nyt kuitenkin sen tiedon NYT. Koska haluan.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pyhäaamu

Kevättalvi. Jokohan hanget kantaisivat? Jos, niin vain hetken. Ensi viikolla taas pakkaset ovat mennyttä.
Tänään en ehdi hangille enkä Ww-tiedostolle. Ihan juuri pitää hypätä liikkeelle ja liikekannalla pysyn iltaan asti. Muut harrastukset, näes. Kertaalleen ne jo karsin kuvioista, pois viemästä aikaa kirjoittamiselta. Mutta jokunen vuosi sitten sorruin taas ja nyt yritän pikkuhiljaa kiemurrella irti. Ehkä ensi vuonna.
Loppuviikkokin meni väsähdyksissä. Eilen nukuin ja seurailin nuorimmaisen urheilua. Ilta ruuanlaiton ja pyykin parissa, kyllä siinä johonkin katosikin aikaa. Joskus se on vain hyvä, antaa tilaa alitajunnan askarrella.

Ensi viikosta tulee kiireinen. Oletan. Viikonloppu on vapaa, sen varaan lasken.


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Keskiviikkoa

Hyvät unet viime aikoina, riittävät, laadukkaat. Sen huomaa kaikessa.
Tänään oli aikaa. Tuuletin työt pois aivoista ulkoilemalla, huilasin hetken ruuan -näkkileipää ja teetä- päälle. Kirjoitin ja löysin hauskan äänensävyn tekstiin, se on vähän kujeileva. Viipyileväkin on jotenkin läsnä, ehkä se vain kaipasi tuota pientä väriläiskää.
Sitten tuli iso tytär ja muuttolaatikot ja äidin ihme. Että kohta joku täältä on omillaan. Ainakin noin enimmäkseen.
Kaunis keskiviikko.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Maanantaipäivää

Lauantaina oli taas ihana kirjoituspäivä. Tai no, puoli päivää.

Aamulla kävin ystävän luona, iltapäivästä jäin yksin kotiin eikä mikään isompi vaatinut huomiotani. Monta tuntia tiedosto auki, ihanaa uppoutumista, välillä toki vähän liikettä ja venyttelyä, takan lämmitystä, pyykkien laittoa, eläinkunnan ruokintaa. Mutta pienet tauot ovat vain hyvä.



Sunnuntaina iltapäivän kirjoitustunti meni haukotellessa. Jostain syystä unetti. Seuraavaksi pääsin koneen äärelle vasta illalla (seurattuani siinä välissä yhden jännittävän kiekko-ottelun ja seurusteltuani äitini herkkupatojen äärellä). Parempi puolisko hengasi samassa tilassa eikä hän aina ihan käsitä, kun sanon että nyt keskityn. Toisaalta, en tainnut itsekään olla ihan parhaassa keskittymisfiiliksessä. Aikaa oli vain puoli tuntia ja odottelin siinä lempisarjani alkua (Rimakauhua ja rakkautta, kuten keski-ikäiseltä voi odottaa). Enkä muutenkaan ole iltatyyppi, ajatukset harhailevat ja kaipailevat tyhjää. Niin ne kyllä kaipasivat sinä aamuna ja iltapäivänäkin... siispä sunnuntai meni vapaapäivän merkeissä.



Tänään sitten taas ankara arkiviikko lähti käyntiin kukon pieremän aikaan. Työpäivän päälle hammaslääkäri ja päivä venähtänee matkoineen puoli seitsemästä viiden paikkeille. Siinä sitten kun vielä happihyppelee eläinkunnan kanssa ja funtsii perheen ruokintaa ja kauppareissua seuraavalle päivälle, on varmaan takki aika tyhjä.

Mutta into on kova. Ja melkein jo ajattelin: Nyt minä kirjoitan sen. Vaikka mikä olisi.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Working

Täällä olen, täällä askartelen.
Rakenne vähän muuttuu. Tekstin tyyli vähän hakusessa. Ellen sittenkin palaa 'viipyilevään'. Pitää vähän testailla ja makustella.
On ihanaa olla nollassa mutta kuitenkin niin pitkällä. Tehty työ kantaa hedelmää, teksti hiotuu paremmaksi.
En jatka tätä enempää, palaan tiedostoon.

Edit. Menipä hankalaksi. Tekstin tyylin päättäminen ei olekaan ihan helppoa. Toisaalta rakastan verkkaista viipyilevää. Toisaalta, voi sen tehdä toisinkin. Mistä ihmeestä tietää mikä on paras?

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Bye bye

Sanon hyvästit Viipyilevälle tunnelmalle (en blogille ;)). Sky perustui hyvin pitkälle viipyilevyyteen, verkkaiseen ja kodikkaaseen tunnelmaan. Ww ja uudelleenkirjoitus tuntuu tuovan tullessan jotain uutta. Niinkuin pitääkin. Tuntuu kuin otteeni tarinasta tukevoituisi.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Pysäyttäkää aika

Tänään meillä vietettiin juhlia. Siinä on aina oma hommansa.
Nyt on hiljainen heti. Ja huono omatunto, kun en kirjoita.
Lepään, koska edessä on taas täysi viikko. Ja ensi viikonloppuna taas ohjelmaa.
Edessä on loputon määrä täysiä viikkoja ja loputon määrä ohjelmoituja viikonloppuja.
Pelkään, että vuoden paras kirjoitusaika, talvi ja sen verkkainen elämäntahti, on ohi ennenkuin huomaankaan.
Pysäyttäkää aika tähän, antakaa minulle verkkainen talvi, pysäyttäkää aika tähän.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Luottamus

Vihdoin olen tyytyväinen alkusanoihin. Ensimmäiseen kappaleeseen. Ne ovat tärkeitä ja nyt ne hioutuivat sellaisiksi kuin pitää.
Olen kirjoittanut ensimmäisen luvun. Nyt innostuin editoimaan sitä. Varmaan outoa, kai sitä pitäisi yrittää saada uudelleenkirjoitettua eteenpäin ennemmin. Luulen, että etenemisvauhti kiihtyy, kun saan alun muokattua mieleisekseni. Kun saan itseni kunnolla kiinni siihen mitä olen tekemässä.
Tosin nyt teen huolellista ja valmista. Hitaasti.
Jos uskaltaisin, sanoisin, että vaikka kaikki on niin loputtoman hidasta, niin jonain päivänä se tosiaan on valmis. Murphy varmaan on valmiina jos menen mokomaa sanomaan. Tiputtaa kiven päähäni enkä enää osaa kirjoittaa edes omaa nimeäni. Mutta jostain kumman syystä luotto on juuri nyt kova.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Ei enää soopaa

Pitäisi ryhtyä.
Pitäisi uudelleenkirjoittaa.
Pitäisi tehdä kunnollista tekstiä kelvolliseen rakenteeseen.


Raakatekstin kanssa huvittelun aika on ohi. Nyt pitäisi nojautua plääniin ja tehdä valmiimpaa.


Pah. En saa edes tiedostoa auki. Koska tarvitsen aikaa. Useamman tunnin. Mieluiten suht virkeänä ja valppaana. Rauhassa, omissa oloissa.
Eilen aikaa piti olla. Ei ollut. Oli sen sijaan toisten huolien kuuntelua, useamman tunnin. Kiva tietenkin, että saatoin edes sen verran olla avuksi.
Mutta nyt on Pää hajoaa-vaihe, koska hinku päästä tekemään on järisyttävä ja mahdollisuudet olemattomat.


Voitteko kuulla sinne asti hampaideni kirskutuksen?