sunnuntai 21. elokuuta 2016

Virittelyä

Arkinen elämä on taas vauhdissa. Vielä ei olla tasaannuttu kunnolla rutiineihin, jotka helpottavat kirjoitusta. Kun asiat sujuvat jouhevasti, jää jokunen hetki aikaa ja voimia kirjoittaakin.
Vaikka enpä tiedä, viime vuosina rutiinit ja jouhevuus ovat tuntuneet aika kaukaisilta, hallittu kaaos on lähempänä totuutta. Odotan aina syksyä arjen ja rutiinien toivossa, mutta sitä ei tätänykyä enää näy ennen kuin tammi-helmikuussa. Ja maaliskuussa alkaakin sitten jo kevätkauhistus...

Ww ei kaaoksesta huolimatta ole ihan unohdettu. Luku 1 on kirjoitettu ja editoitu, lukua 2 aloiteltu. Jatkan kohta, ihan kohta.
Samalla kuitenkin, keskellä kaikkea säätämistä, kaipaan jotain uutta. Raakakirjoittamista, vaihtelua, jotain. Pientä virittelyä olen jo tehnytkin. Periaatteessa en halua kirjoittaa yhtäaikaa montaa tekstiä, se ei tunnu luontevalta. Mutta koska ww nyt sattuu olemaan melkoinen ikuisuusprojekti, on ehkä järkevääkin ottaa rinnalle jotain muuta, jotten tahko vain ww:tä ja pääse kyllästymään siihen.
Virittelyt kallistuvat lanun suuntaan, mahdollisesti enemmän la kuin nu. Jotain pientä, jotain virkistävää. Sellaista, joka ei ehkä koskaan tule oikeasti valmiiksi. Ehkä kerään vain pöytälaatikkoon luonnoksia. Mutta jotain mieleni kaipaa.

lauantai 13. elokuuta 2016

Alku

Alku on tärkeä, eikö? Niin tärkeä että sitä pitää hinkata, hinkata, hinkata... eikä koskaan päästä pidemmälle. Ensimmäinen luku pyörii myllyssä yhä uudestaan ja uudestaan. Ensimmäiset lauseet etenkin. Olen ensimmäisten lauseiden riivaama!
No, nyt pääsin sentään jo irti entisestä ja aika vapautuneesti kirjoitin ihan uutta. Toivottavasti en mennyt ojasta allikkoon.
Alku jotenkin määrittelee jatkon. Siksi sen pitää olla täydellinen ennenkuin voin jatkaa.

Siksi tästä ei taida ikinä tulla valmista. Alkujen ihminen, ei loppujen.

(Oikeasti tulee, tapani edetä on vain hieman perusteellinen ja turhankin järjestelmällinen. Halvatun hidas!)

maanantai 8. elokuuta 2016

Väsymys & Kolme syytä

Ensimmäinen työpäivä. Illan kirjoitusaika meni tavaillessa jo kirjoitettua ja silmiä hieroessa. Mutta eikö ensimmäinen päivä, ensimmäinen viikko ole pahin? Mieleltäni sentään olen ihan levollinen, ilmeisesti olen käyttänyt lomani oikein.

Ainakin luin lomallani Tiina Lifländerin Kolme syytä elää.
Se ei ole sen tyyppinen kirja, johon normaalisti tarttuisin. Vertailukohteita ei siis ollut. Enpä tiedä löytyykö sellaisia kovin helposti muutenkaan, minusta kirja oli omaperäinen. Ääni ja juoni.
Pidin verkkaisesta tunnelmasta, siitä ettei kuitenkaan vajottu ankeuteen. Pidin pitkistä lauseista, jotka olivat aika runollisia. Joskin parissa kohtaa eksyin enkä enää saanut lauseen ajatuksesta kiinni. Pidin henkilöhahmoista, etenkin siitä petollisesta. Inhimmillisyys, ihmisyys tuli tekstissä lähelle. Lämpimästi.
Sitä paitsi, Liptonin keltainen ON rikos ihmiskuntaa kohtaan.

maanantai 1. elokuuta 2016

Nimi ja alku

Olen nyt askarrellut Ww:hen alun. On vaikeaa. Tuo alku, siis ihan ensimmäiset rivit ja siitä käyntiin lähteminen, on vainonnut minua kaiken aikaa. Yritän nyt päästä sen kanssa yhteisymmärrykseen ennenkuin jatkan pidemmälle. Toivottavasti tuo mitä nyt sain aikaan, miellyttäisi vielä huomennakin, kun avaan taas tiedoston.

Keksin myös nimen. Ww:llä on jo pitkään ollut työnimi, josta pidin kovasti. Se ehkä voisi olla hyväkin kirjannimi, en vain ollut ihan varma olisiko se ollut tämän kirjan oikea nimi (rankka oletus, että tästä joskus tulisi kirja :D). Mutta nyt keksin jotain sellaista, joka voisi vaikka toimiakin. Pitää vielä makustella. Ja ehtiihän sitä mieli muuttua tulevien kirjoitusvuosien aikana. Silti, tuo voisi olla aika kiva... yksi sana, jossa piilee enemmän kuin ensikatsomalta ajattelisi... olen iloinen!