sunnuntai 21. elokuuta 2016

Virittelyä

Arkinen elämä on taas vauhdissa. Vielä ei olla tasaannuttu kunnolla rutiineihin, jotka helpottavat kirjoitusta. Kun asiat sujuvat jouhevasti, jää jokunen hetki aikaa ja voimia kirjoittaakin.
Vaikka enpä tiedä, viime vuosina rutiinit ja jouhevuus ovat tuntuneet aika kaukaisilta, hallittu kaaos on lähempänä totuutta. Odotan aina syksyä arjen ja rutiinien toivossa, mutta sitä ei tätänykyä enää näy ennen kuin tammi-helmikuussa. Ja maaliskuussa alkaakin sitten jo kevätkauhistus...

Ww ei kaaoksesta huolimatta ole ihan unohdettu. Luku 1 on kirjoitettu ja editoitu, lukua 2 aloiteltu. Jatkan kohta, ihan kohta.
Samalla kuitenkin, keskellä kaikkea säätämistä, kaipaan jotain uutta. Raakakirjoittamista, vaihtelua, jotain. Pientä virittelyä olen jo tehnytkin. Periaatteessa en halua kirjoittaa yhtäaikaa montaa tekstiä, se ei tunnu luontevalta. Mutta koska ww nyt sattuu olemaan melkoinen ikuisuusprojekti, on ehkä järkevääkin ottaa rinnalle jotain muuta, jotten tahko vain ww:tä ja pääse kyllästymään siihen.
Virittelyt kallistuvat lanun suuntaan, mahdollisesti enemmän la kuin nu. Jotain pientä, jotain virkistävää. Sellaista, joka ei ehkä koskaan tule oikeasti valmiiksi. Ehkä kerään vain pöytälaatikkoon luonnoksia. Mutta jotain mieleni kaipaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti