Lanu

Välipalasta nautiskelua. Lanua! Pitkästä aikaa, on kivaa.


Ww saa nyt hiukan odottaa. Olen yrittänyt uusintakierroksella liikaa, uponnut liian syvälle. Tarvitaan tilaa, aikaa, pientä etäisyyttä ennekuin palaan siihen. Se on ihanan selkeä päässäni (ja tiedostossakin), mutta takerrun liikaa yksityiskohtiin. Nyt on maltettava pysyä hetki erossa siitä ja täytettävä pää välipalalla.

Tyhjä pää

Ulkona vihertää niin mahdottomasti. Satelee ja on raikasta. Talo tyhjä pari tuntia. Hiljaista, sade ropisee kattoon, kissa narisee. Sillä on ruokakuppi tyhjä, minulla pää.
Lomaelämä odottaa vielä jossain kaukaisuudessa, työpäivät ovat aikaisia ja täpötäysiä. Viikonloput myöhäisiä ja yhtä täysiä.
Välipalassa olisi selvät sävelet. Ww odottaa vain tekijäänsä.
Kuppi teetä ja hiljaisuutta, korvien välissä. Kaikki ajatukset on varastettu, käytetty toisaalla.

Välipala

Käsinkirjoitusta, raakakirjoitusta. Sitä tarvitaan aina välillä.

Ei uutta auringon alla

Elämä haittaa harrastuksia. Työelämä etenkin. Mutta kyllä teksti etenee, hissuksiin.
Myönnän, että turhauttaa hidas edistyminen. Mutta kiukuttelu ei auta, on vain oltava iloinen jokaisesta valmiista kappaleesta. Iloitsen myös siitä, että pidän siitä mitä olen saanut aikaan. Teksti kulkee kivasti ja kuulostaa siltä mitä pitää.
Eteenpäin siis.

Kehräys

Mikä ihana viikonloppu <3

Sisälsi paljon kaikenlaista eli myös kirjoittamista. Lisäksi ulkoilua ja kevätpuuhailua (vaikka antikevätihminen olenkin, onneksi sentään saan iloa taimien kasvatuksesta)

Ja kirjoittaminen sujuu. Tuo kuvan kaveri kehräsi tiukasti kainalossa, nenä tai käpälä näppiksen päällä ja muutenkin tiellä, mutta niin pehmeänä ja lämpimänä. Kehräsin itsekin, niin tyytyväinen olin pieniin edistysaskeliini.

Ei keskinkertaista

Kuinkahan monta kertaa olen kirjoittanut tuon luvun, joka nyt on työn alla? Monta. Tosi monta.
Sitten luen sen, ehkä seuraavana päivänä. Ja totean, että hei, sehän on ihan hyvää tekstiä.

Vaan kun ei käy.

Ei käy ihan hyvä, ei keskinkertainen. Haluan tosi hyvää. Tai no, oman makuni mukaista... Sain alkuun niin hyvän lähdön, niin hyvän fiiliksen, että pidän siitä kiinni kynsin ja hampain. Kirjoitanpa sitten tuon saman vaikka kuinka monta kertaa tahansa.

Nakerrus

Kunpa voisin sille jotain, mutta en voi.
Sille, että on hyvin hyvin vaikeaa löytää riittävän pitkiä pätkiä kirjoittaa. Sille, että päässä on liikaa kuhinaa, että voisin uppoutua tarpeeksi.
Raakakirjoitus on helpompaa rajoitusten puitteissa. Nyt, uusintakirjoituskierroksella (oi jee, mikä sana!), kun tekstin pitää olla mietitympää ja valmiimpaa, vaatimukset kirjoitusolosuhteille ovat suuremmat. Tilaa tilaa tilaa! Varsinkin ajatuksiini.
Lienee jonkinlainen keski-ikäisyyden merkki, että ihmistä kiskotaan suuntaan ja toiseen. Joka suunnassa vaatimukset kasvavat. Olen jo työpäivän päälle suhteellisen kuitti ja aivokapasiteetti tyhjiin imetty, siihen sitten vielä kaikki muu.

Mutta uudelleenkirjoitus etenee. Pieninä paloina nakertaen. Periksi ei anneta.