maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kehräys


Mikä ihana viikonloppu <3
Sisälsi paljon kaikenlaista eli myös kirjoittamista. Lisäksi ulkoilua ja kevätpuuhailua (vaikka antikevätihminen olenkin, onneksi sentään saan iloa taimien kasvatuksesta)
Ja kirjoittaminen sujuu. Tuo kuvan kaveri kehräsi tiukasti kainalossa, nenä tai käpälä näppiksen päällä ja muutenkin tiellä, mutta niin pehmeänä ja lämpimänä. Kehräsin itsekin, niin tyytyväinen olin pieniin edistysaskeliini.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Ei keskinkertaista

Kuinkahan monta kertaa olen kirjoittanut tuon luvun, joka nyt on työn alla? Monta. Tosi monta.
Sitten luen sen, ehkä seuraavana päivänä. Ja totean, että hei, sehän on ihan hyvää tekstiä.

Vaan kun ei käy.

Ei käy ihan hyvä, ei keskinkertainen. Haluan tosi hyvää. Tai no, oman makuni mukaista... Sain alkuun niin hyvän lähdön, niin hyvän fiiliksen, että pidän siitä kiinni kynsin ja hampain. Kirjoitanpa sitten tuon saman vaikka kuinka monta kertaa tahansa.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Nakerrus

Kunpa voisin sille jotain, mutta en voi.
Sille, että on hyvin hyvin vaikeaa löytää riittävän pitkiä pätkiä kirjoittaa. Sille, että päässä on liikaa kuhinaa, että voisin uppoutua tarpeeksi.
Raakakirjoitus on helpompaa rajoitusten puitteissa. Nyt, uusintakirjoituskierroksella (oi jee, mikä sana!), kun tekstin pitää olla mietitympää ja valmiimpaa, vaatimukset kirjoitusolosuhteille ovat suuremmat. Tilaa tilaa tilaa! Varsinkin ajatuksiini.
Lienee jonkinlainen keski-ikäisyyden merkki, että ihmistä kiskotaan suuntaan ja toiseen. Joka suunnassa vaatimukset kasvavat. Olen jo työpäivän päälle suhteellisen kuitti ja aivokapasiteetti tyhjiin imetty, siihen sitten vielä kaikki muu.

Mutta uudelleenkirjoitus etenee. Pieninä paloina nakertaen. Periksi ei anneta.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Puoli yhdeksän

Kello näytti tuota, puoli yhdeksää illalla, kun viimein pääsin siihen pisteeseen, että olisin voinut avata Ww:n. En ole avannut, vielä(kään). Alkoi niin kovasti unettamaan zzzzzz...
Viikko sitten haaveilin tästä vapaasta viikonlopusta. Höh ja pöh. Aina tunkee ovista ja ikkunoista ylimääräistä urakkaa. Tällä kertaa raivaustöitä nurkissa, kesken jäivät vielä pahemman kerran.
Miltä näyttää huominen? Niin täydeltä ettei vuorokaudessa taas tunnit riitä kaikkeen muuhunkaan, saati kirjoittamiseen.
Mutta ei vajota epätoivoon. ENSI viikko on perusviikko (paitsi ne raivaustyöt) ja ENSI viikonloppuna näyttäisi sunnuntai ihan kirjoituspäivältä. Vaikka sen nyt ainakin tiedän, että jos etukäteen hehkuttaa niin pieleen menee. Niin että ei hehkuteta. Katellaan vaan ihan rauhassa, jos vaikka kävisi tuuri.
Sitä paitsi, avaan nyt kuitenkin sen tiedon NYT. Koska haluan.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pyhäaamu

Kevättalvi. Jokohan hanget kantaisivat? Jos, niin vain hetken. Ensi viikolla taas pakkaset ovat mennyttä.
Tänään en ehdi hangille enkä Ww-tiedostolle. Ihan juuri pitää hypätä liikkeelle ja liikekannalla pysyn iltaan asti. Muut harrastukset, näes. Kertaalleen ne jo karsin kuvioista, pois viemästä aikaa kirjoittamiselta. Mutta jokunen vuosi sitten sorruin taas ja nyt yritän pikkuhiljaa kiemurrella irti. Ehkä ensi vuonna.
Loppuviikkokin meni väsähdyksissä. Eilen nukuin ja seurailin nuorimmaisen urheilua. Ilta ruuanlaiton ja pyykin parissa, kyllä siinä johonkin katosikin aikaa. Joskus se on vain hyvä, antaa tilaa alitajunnan askarrella.

Ensi viikosta tulee kiireinen. Oletan. Viikonloppu on vapaa, sen varaan lasken.


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Keskiviikkoa

Hyvät unet viime aikoina, riittävät, laadukkaat. Sen huomaa kaikessa.
Tänään oli aikaa. Tuuletin työt pois aivoista ulkoilemalla, huilasin hetken ruuan -näkkileipää ja teetä- päälle. Kirjoitin ja löysin hauskan äänensävyn tekstiin, se on vähän kujeileva. Viipyileväkin on jotenkin läsnä, ehkä se vain kaipasi tuota pientä väriläiskää.
Sitten tuli iso tytär ja muuttolaatikot ja äidin ihme. Että kohta joku täältä on omillaan. Ainakin noin enimmäkseen.
Kaunis keskiviikko.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Maanantaipäivää

Lauantaina oli taas ihana kirjoituspäivä. Tai no, puoli päivää.

Aamulla kävin ystävän luona, iltapäivästä jäin yksin kotiin eikä mikään isompi vaatinut huomiotani. Monta tuntia tiedosto auki, ihanaa uppoutumista, välillä toki vähän liikettä ja venyttelyä, takan lämmitystä, pyykkien laittoa, eläinkunnan ruokintaa. Mutta pienet tauot ovat vain hyvä.



Sunnuntaina iltapäivän kirjoitustunti meni haukotellessa. Jostain syystä unetti. Seuraavaksi pääsin koneen äärelle vasta illalla (seurattuani siinä välissä yhden jännittävän kiekko-ottelun ja seurusteltuani äitini herkkupatojen äärellä). Parempi puolisko hengasi samassa tilassa eikä hän aina ihan käsitä, kun sanon että nyt keskityn. Toisaalta, en tainnut itsekään olla ihan parhaassa keskittymisfiiliksessä. Aikaa oli vain puoli tuntia ja odottelin siinä lempisarjani alkua (Rimakauhua ja rakkautta, kuten keski-ikäiseltä voi odottaa). Enkä muutenkaan ole iltatyyppi, ajatukset harhailevat ja kaipailevat tyhjää. Niin ne kyllä kaipasivat sinä aamuna ja iltapäivänäkin... siispä sunnuntai meni vapaapäivän merkeissä.



Tänään sitten taas ankara arkiviikko lähti käyntiin kukon pieremän aikaan. Työpäivän päälle hammaslääkäri ja päivä venähtänee matkoineen puoli seitsemästä viiden paikkeille. Siinä sitten kun vielä happihyppelee eläinkunnan kanssa ja funtsii perheen ruokintaa ja kauppareissua seuraavalle päivälle, on varmaan takki aika tyhjä.

Mutta into on kova. Ja melkein jo ajattelin: Nyt minä kirjoitan sen. Vaikka mikä olisi.