perjantai 20. toukokuuta 2016

Kompastuskivi


Se on tökkinyt koko ajan. Osan Kaksi liittäminen Osaan Yksi.

Ensimmäinen osa kertoo tarinan –on lähtötilanne. Sitten on tapahtumia, jotka käynnistävät tapahtumaketjun. Joka johtaa tiettyyn pisteeseen. Siinä tavallaan on jo yksi tarina. Mutta ihan ihan ihan välttämättä haluan tunkea siihen vielä tuon toisen osan. Se kertoo kuinkas siinä sitten kävi. Mutta kun se riivatun osa ei suostu asettumaan paikalleen. Tiedän kyllä jo mitä siinäkin tapahtuu, ei ole siitä kiinni, että olisi vielä liian keskeneräistä (siis vaikka se onkin kirjoitettu vain jotenkuten auki).

Mitä nyt? Miksi? Kuinka? Häh? Olen pelkkää kysymysmerkkiä. Yleensä luotan aika vahvasti intuitioon, siihen, että ratkaisu sitten vain pulpahtaa sieltä jostain… mutta…

Täydensin teevarastojani, nyt on kaikkea ihanaa kuten Kello viiden earl greytä ja Lemon vervainea. Hengittelen lempeitä tuoksuja ja mietin pääni puhki.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Hiiren askelin

En ole hautautunut kevään kiireisiin ja väsymykseen, en ihan kokonaan. Pikkuriikkisiä edistysaskeleita tapahtuu, tarkentelen juonta.
Mutta. Kevät. Aika, josta puuttuu rytmi ja säännöllisyys. Siispä päivät pyörähtävät aamusta iltaan jotenkin luvattomasti haahuillen sinne ja tänne, raapien kasaan välttämättömiä, levottomina ja riittämättöminä. Onneksi olen osannut ottaa niistä hetkistä kiinni, joista olen saanut. En siis kiehu kiukkua, kuten aina kun en yhtään saa kirjoittaa.
Minun toukokuuni on parhaimmillaan sitten, kun se on loppunut. Voi olla, että kesäkuukin...