torstai 28. toukokuuta 2015

Ruuhkatuuli puhaltaa

Oli visio. Selkeä ja loistava visio Skyn rakenteesta. Ehdin saada siitä kolme sanaa paperille ennen kuin minut keskeytettiin. Kun yritin uudestaan, visio oli haihtunut tiehensä.

Sitä luulisi, että ruuhkavuodet loppuvat kun lapsista kasvaa nuorisoa. Ei lopu. Vauhti kiihtyy.
Tosin, alan epäillä, ettei lapsilla ole koko asian kanssa mitään tekemistä. Tai oli, kun ne olivat pieniä ja elämä keskittyi kotiympyröihin. Pysähtyi. Sillä tavalla juuri ihanasti. Siis päinvaistaisesti kuin ruuhkaisesti.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat eläneet ruuhkaa teinivuosista eläkeikään. Alkaa pahasti näyttää siltä, että kuulun noihin ihmisiin.
Miten näistä nahoista pääsee ulos?

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vieroitusoireita

Vaikka ihan muutenkin kiirettä pitää, ehtii välillä olla orpo olo. Kaipaan pieniä livahduksiani todellisuudesta omaan kässäritodellisuuteeni. Siellä on niin mukava olla.

Sen verran olen toki tehnyt, että olen pohtinut sitä rakennetta. Aika pienellä hienosäädöllä se sieltä nyt olisi muka tulossa. En vaan voi uskoa, että se niin helposti olisi siinä. Olen varma, että editoituani koko roskan, haudutettuani, luettuani läpi, huomaan kuinka kamalan tyhmiä juttuja siellä on, kuinka tyhmiä käänteitä, kuinka tyhmiä rakenteellisia virheitä.... ja niin edelleen.
Haluaisin oikaista suoraan tuohon tilanteeseen, jättää koko roskan editoimisen väliin. Siksi en ole vielä käynyt töihin vaan pyöritellyt tekelettä mielessäni.

Mutta eihän se auta. Kirjottamalla saan selville mikä toimii, mikä ei. Eli kunhan kerkiän, käyn käsiksi editoimiseen. Tosin tässä lienee luonnollinen (remontti)tauko edessä. Eihän sitä tiedä jos sen pariviikkoisen aikana saankin jonkin valtaisan vision.

(Pahoittelen postauksen epäselvää ilmaisua. Vain pahoittelen, en jaksa korjata ;))

perjantai 15. toukokuuta 2015

Onhan se tarina

Kohtauslistan perusteella melko sekava, vailla punaista lankaa ja puolenvälin jälkeen typistetty.
Eli nyt möyhitään rakennetta. Yritän rauhassa (malttaa) tutkailla ja kasata tuosta jotain järjellistä ennen kuin lähden editoimaan. Punainen lanka nyt ihan ensimmäiseksi omalle paikalleen.

Aika hankalalta tuollainen hatara kyhäelmä vaikuttaa. Että miten tuota nyt sitten lähtisi muokkaamaan, miten Tarinasta saadaan Mielenkiintoinen tarina. Mutta eiköhän se aukene omia aikojaan, kunhan alitajunta saa työskennellä.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Resepti

Eli maaliskuussa syntynyt resepti tekstin valmiiksi saattamiseen:

-raakakirjoita tarina loppuun
-käy läpi rakenne kohtauksittain
-kirjoita (lähes) kaikki uusiksi
-'valmis' teksti hautumaan
-lue läpi
-kirjoita uusiksi

Pääsen vaiheeseen kaksi! Jihuu! Jahuu!
Että voi ihminen olla onnellinen yhdestä yliviivauksesta :)
Ja ai että, polttelee päästä tekemään eteenpäin. Kurja, kurja Elämä, pois tieltä, tämä tahtoo vain kirjoittaa! :D

lauantai 9. toukokuuta 2015

Ups

Materiaali kasassa. Materiaali kasassa!
Raakateksti kirjoitettu. Kuinka tässä näin kävi?
No, kun asiaa tarkastelee lähemmin, niin oikaisemallahan se kävi... Liuskoja: vähän. Editoitavaa: paljon.
Mutta lihottaminen on varmaan paljon kivempaa kuin laihduttaminen.

Odotettu valmistumisaika edelleen vuonna 2025.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Koiranelämän mittainen tarina

Hahaa! Keksinpä keinon välttyä Osa kolmosen kirjoittamiselta ;)
Pulpahti päähäni käppäillessäni lounastauolla ulkona: tässä tarinassa on mukana Koira. Koiran elämä päättyy Osan kaksi lopulla. Tämä tarina on luontevasti tuon Koiran elämän mittainen.

Eli Osasta Kolme tulee viimeinen luku, joka kertoo kuinka siinä sitten loppujen lopuksi kävi ja siihen päälle tulee vielä pieni epilogi. Mutta sitten se on siinä. Jihuu, ei ole enää paljon raakakirjoitettavaa! Ei kyllä ole aikaakaan kirjoittaa sitten niin yhtään, mutta kuitenkin :D

Oikeasti itse inhoan tarinoita, jotka 'loppuvat kesken'. Joten jätetään pieni varaus, ettei tämä toimi sittenkään. Mutta näillä näkymin, suunnitelma tuntuu todella hyvältä.



                                             


tiistai 5. toukokuuta 2015

Mälsää

Osa kolmosen kirjoittaminen ei innosta. Olen solmussa jo aika monessa yksityiskohdassa ja työn tekeminen on hankalaa. On epäkiinnostavaa kirjoittaa sotkua, jonka tiedän joutuvani käymään läpi tiheän kamman kanssa sitten joskus.

Mutta kuitenkin. Aion nyt kahlata tämän läpi. Luulen, että innostus löytyy taas, kun pääsen käsiksi niihin isoimpiin tapahtumiin.
Ja sitten, koko urakan jälkeen, pääsen vihdoin editoimaan, jipii :)


lauantai 2. toukokuuta 2015

Siilin kuolema - Briitta Hepo-oja

Takakannesta:
Viisitoistavuotias Arttu on tuntenut itsensä aina vähän ulkopuoliseksi pohjoissuomalaisessa pikkukaupungissa - ja perheessään. Vanhemmat luovat uraa, isoveljet kaatavat naisia ja heittävät koreja ammattilaisen ottein. Pikkusiskokaan ei tunnu tajuavan Artun elämää.

Neatta sentään ymmärtää Artun päässä pyöriviä kysymyksiä ja aktivistitempauksia. Miksi lihaa pitäisi syödä? Mitä tehdä, kun valaat uivat kuolemaan rannikoille? Entä saako kilpikonnan nimeksi antaa Kurt Cobain?

Ja onneksi on Bettina-täti, jonka mielestä irokeesi päässä, viskiryyppy lasissa ja kilpikonna sängyssä on ihan ok. Vaikka äiti epäilisikin satanistiksi. 


Voitin kirjan ilokseni Kaikkitietämättömien blogiarvonnasta. Olen koelukenut siitä ensimmäisen luvun joskus aikanaan ja olin innoissani päästessäni lukemaan tarinan loppuun. 
Jo kirjan alku herätti siis hyvin kiinnostuksen ja uteliaisuuden. 

Teksti oli sujuvaa ja nopealukuista. Ei tarvinnut pysähdellä miettimään, että mitäh. Tai palata taaksepäin, että häh. Pidin puhekielestä, se ei ollut tökeröä eikä myötähäpeää herättävää. Yhden (vain!) kirjoitusvirheen bongasin ja eräs nimi vaihtui matkalla toiseen. Toistoa löytyi sen verran, että noin kolmannella kerralla havahduin siihen. Lisäksi vastaan tuli muutama lause, joita jäin makustelemaan, koska olivat niin kivoja.

Hahmot olivat luontevia. Syvyyttä oli lähinnä päähenkilössä ja muut jäivät ohuemmiksi, mutta se toimi. En jäänyt kaipaamaan mitään. 
Henkkoht en jaksa kovin paljon lukea tekstejä, joissa on kovin neuroottista tai angstista menoa, koska luen viihtyäkseni. Siksi alussa Artun hahmo aavistuksen tökki, mutta tarinan edetessä selvisi, ettei Arttu ollutkaan ärsyttävä. Hän oli sympaattinen ja niin ihanan teini. Hänellä ehkä oli jokin sortin diagnoosi, mutta ennen kaikkea hän oli ihminen ja niin suloisen keskellä pahinta murkkuikäisen mielenmyllerrystä. 
Kuinka ollakaan, kotonani sattuu asumaan viisitoistavuotias poika. Saatoin siis lukiessani samaistua sekä omien teiniaikojen muistoihin, että teinin vanhemman rooliin ja vielä perhe-elämäänkin. 
Annan lisäpisteet siitä, että Briitta on niin hienosti -arkipäiväisen dramaattisesti, sortumatta mahtipontisuuteen- osannut kuvata teini-iän pahimman hämmennyksen ja siitä, että perhe oli niin täydellisen epätäydellinen. Aito.
Sellainen ajatus mieleeni vielä tuli kirjan suljettuani, että ehkä olisi voinut vielä vähän irroitella ja kenties heittäytyä vähän sarkastiseksi. Mutta minulla nyt onkin tämä fiksaatio irlantilais-brittiläiseen mustaan ja kuivaan huumoriin.