sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Innostusta paperilla

Ihanasti selkeyttää, kun luvut ovat paikallaan. Kun vihkoon on kirjoitettu lukujen sisältö. Näkee kohdat jotka eivät toimi, ne jotka toimii.
Vielä aikajanaa, koskien hahmojen ikää tarinan edetessä. Hahmoja on kai aika paljon. Tai sitten se vain tuntuu siltä, kun taustalla on tietenkin enemmän tietoa kuin lopulta tarinaan tulee mukaan.

Innostuin visioinnista niin, että aion tehdä lisää hahmotelmia tarinasta ja sen kehityksestä paperille. Näitä tehdessä luotan siihen, että alitajunta tekee töitä ja samalla tarinasta hioutuu parempi. Ideointia se kaipaakin, mutta nyt alkaa jo olla selkeämpää missä kohdissa.
Odotin editointia innoissani, nyt olen tohkeissani voidessani päästää taas mielikuvituksen irti keksiessäni parempia juonenkäänteitä tylsien tilalle.

Olen herkästi innostuva.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Voi elämä

Ah, kirjoitusaikaa!
Istunpa tähän koneeni kanssa, avaan tuohon vihon.
Käynpä vielä hakemassa kupin teetä. Kas, tiskit. Nakkelenpa ne samalla koneeseen, kun vesi kiehuu.
No niin, istunpa tähän koneelle. Ai kas, puhelin soi.
Noin, nyt, tiedosto auki.
Kas, kuivausrumpu huutaa, säiliö täynnä. Ai niin, pitikin laittaa seuraava koneellinen pyörimään.
Nyt, Sky.
Eikun toinen kupillinen teetä. Eikun ei sittenkään. Vaan kone kiinni, vihko ja muistitikku talteen ja hoitamaan päivän varsinaiset hoidettavat asiat.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

En IKINÄ pääse alkua pidemmälle

Ensinnäkin, viikonloppu oli ja meni, aivan liian normaalia elämää, sosiaalisuutta ja sen sellaista. Yhtään en saanut mökkiytyä keskenäni Skyn seuraan.

Toisekseen, kun nyt olen tutkaillut tekstiä, huomaan jo ensimmäisestä kymmenestä luvusta, että uudelleenkirjoitettavia on noin kuusi.




En kestä.



Minä tiedän ja olen aina tiennyt, että kun teksti on valmis, sen joutuu jokatapauksessa kirjoittamaan uudestaan. Mutta enkö nyt voisi edes joskus kunnolla päästä sinne loppuun asti?!?

On vähän toivoton olo. Ei tästä tule mitään, kun aikaa on max 1,5 h kerrallaan ja sekin kerran tai kaksi viikossa. MUR.

(oikeasti tiedän että tekemällä eikä miettimällä se siitä hissuksiin muokkaantuu, nyt on vaan epätoivon hetki)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Polttelee

No niin, nyt se sitten taas polttelee mielen päällä kaiken aikaa, kirjoittaminen. Sain siis toissailtana käsityön hyvään alkuun eikä se jätä rauhaan.

Eilen en ehtinyt, koirailin ja siivoilin, menin ajoissa nukkumaan (niin no, menen aina)(herään myös ajoissa, mutta lähden heti töihin)(viikonloppuaamuisin pyykkään, ulkoilen ja lepään). Tästä illasta en tiedä (viikon väsymys painaa aika ankarasti), viikonloppuna toivottavasti sunnuntaina. Yksi tapaaminen on silloin haittana, yritän suoriutua siitä nopeasti ja vielä nopeammin.

Tätä on kestänyt jo vuosia. Että oikeastaan koko ajan haluaisi olla vain tekemässä Skystä valmista. Miten ihmisestä otetaan pois malttamattomuus?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Käsityötä

Luvut laitettu paikoilleen, ainakin noin suuntaa antavasti. Seuraavaksi teen käsitöitä eli etsin jostain vihkon tai paperia ja kirjoitan ylös mitä mikäkin kohtaus pitää sisällään.
Minulle on ollut alusta asti ja on edelleen vaikeaa hallita näin isoa kokonaisuutta, tarvitsen jotain kouriintuntuvaa apuvälinettä. En mielelläni tee käsin nyt mitään, koska sitä pitää tehdä ehdottomasti yksin ollessa, en halua levitellä vihkojani, kun muut hääräävät ympärillä. Niin paljon ujostelen. Mutta nyt on käsin tehtävälle työlle tarve.
Eri asia on sitten koska. Koska olen yksin. Koska jaksan. Kevät = väsy. Takana on aika rankka alkuvuosi. Ja edessä keväthössötykset. Kaikkiaan aika huonoa kirjoitusaikaa ja edistymistä jo kuukausitolkulla.
Mutta en aio haaskata aikaa ja energiaa murehtimiseen, teen kun teen ja sillä hyvä.
Voisin murehtia myös tekstin laihuutta. Liian vähän liuskoja. Vaikka tiedän kyllä että Osa Kakkosessa on vielä paljon kirjoitettavaa, monia kohtauksia, joista lihaa luiden päälle tulee. Olen sortunut tyyppivirheeseeni ja hätäillyt tarinan kasaan vain jotenkin, kiirehtinyt loppuun. Juuri tuon loppuosan takia pitää tehdä käsityö ja hahmottaa tarinan loppupuoli kunnolla.

Siispä ei murheita, vaan työtä. Haukotus. Kunhan jaksan.