lauantai 4. kesäkuuta 2016

Lukijana

Hiljaista on, kirjotusrintamalla. Sen verran älysin, että ryhdyin lukemaan tekstiä. Sen kautta saan selville miten osa Kaksi sopii osaan Yksi.
Perinteitä noudattaen toukokuu on ollut kiireinen, loppuosa etenkin. Joten en ole kovin pitkälle lukemisessa ehtinyt. Mutta jatkan ihan just :)

Lukijana olen muuten hiukan laiska, luen aika vähän. Nyt olen lueskellut hitaasti kaiken ohessa John Fogertyn elämänkertaa Onnenpoika. Melko teknistä, musiikki-ihmisille suunnattua, mutta ongin sieltä välistä niitä kiinnostavia tietoja.
Lukupinossa odottaa äidiltä lainattu Marianne Fredrikssonin Anna, Hanna ja Johanna. Ei houkuttele jostain syystä, mutta ajattelin vilkaista. Äiti tyrkytti myös Kaari Utrion Paperiprinssin. Joka oli ihan kelvollinen. Mikä tarkoittaa nihkeää lukemista, en nykyään yhtään jaksaisi lukea muuta kuin tismalleen omaan makuun sopivia kirjoja. Kuten eräänä viikonloppuna aiemmin keväällä ahmaisten luetun Liana Moriartyn Mustat, valkeat valheet. Chic-lit, chic-lit, se se vaan aina jaksaa naurattaa ja viihdyttää. Niin anti-chic kuin itse olenkin (peikko on lähempänä totuutta).

Kesän lukemistoon toivon saavani ainakin Ahernin, Moyesin ja Kinsellan uusimmat. Joista viimeisen edellinen oli huono ja nyt sille on jatko-osa, toivottavasti paikkaa virhettä. Lisäksi haluan Christine Leen Kätilön sisaren. Plus jotain, tuo ei ehkä vielä riitä. Löytyisiköhän dekkariosastolta jotain ei-niin-hirveän-pelottavaa? Vaikka oikeastaan himoitsen Muumeja ja Lotta-kirjoja. Niitä löytynee ainakin jokunen omista kätköistä.
Kovasti odotan myös elokuuta ja Tiina Lifländerin Kolmea syytä elää 

Vielä on viikkoja ja viikkoja edessä ennen lomaa. Mutta se ON edessä.

3 kommenttia:

  1. Heh, odotan minäkin. Kolme syytä elää tulee sopivasti syntymäpäivänäni, joten ajattelin hankkia sen itselleni lahjaksi.
    Jos haluat kivan dekkarin, niin tartu Rosamund Luptonin Sisar kirjaan. Jännittävä, mielenkiintoinen mutta suolepätkät eivät lennä. Yksinketaisesti juoni on että nainen alkaa selvittämään sisarensa katoamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pistin nimen muistiin.
      Huomasin että James Bowenin Katukissa Bob on saanut jatkoa, sen lisään oitis listalleni.

      Nyt alkoi vain kiinnostamaan minä päivänä Kolme syytä elää on tulossa. Ja onko meillä sama syntymäpäivä :) (vuosia taitaa olla välissä aika monta)
      Än

      Poista