keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Liikaa valoa

 Nyt se iski, koko kevään ystävällisesti pois pysytellyt kevätväsymys. Tarvittiin vain vähän työstressiä ja äkkiä heräilen kello puoli viisi ja kärsin valosta, joka vie unen. Hyvin edennyt Juhla hiukan kompastelee, saan kyllä tarinaa etenemään raakatekstinä, mutta editointi ei pää pöpperössä onnistu. Tuntuu vähän tyhmältä suoltaa huonoa tekstiä ja siihen jääkin helposti kasa pieniä virheitä. Äkkiä sitä huomaa, että koko teksti on liian sekava ja työläs. Toisaalta taas, parempi on saada edes jotain aikaan. 

Loma on vielä edessä ja aikaakin pitäisi olla. Ehkä nyt kannattaisi hetki levätä - mutta en taida uskaltaa siinä pelossa, että työ jää taas kesken. Jos kuitenkin on vaan parempi avata tiedosto niin usein kuin voi, nakuttaa edes pikkuhetki, sana sinne, lause tuonne. Tai sitä tajunnanvirtaa eteenpäin. Kunhan vain pidän Juhlasta kiinni.

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Ei uutta auringon alla

Hassua kuinka Juhla otti paikkansa puolihuolimattomasti ja etenee melko kevyesti. Onhan se kevyt tekstikin, mutta jossain aivokuoren alla se on muhinut omia aikojaan ennen kuin päätti ilmestyä näppikselle. Teksti alkaa olla puolessa välissä, suht siistiksi editoituna. Sitähän ei tiedä mitä siitä jää ja mitä poistuu seuraavilla kirjoituskierroksilla, mutta onhan se mukavaa, että on selkeä lähtökohta mistä lähteä muokkaamaan.

Loppuosa on tietenkin se kompastuskiveni. Istumalihaksia tarvitaan, sinnikästä naputtelua eikä haihatteluja muualle. Tällä hetkellä ei tosin muuta ole mielenperukoilla pyörinytkään. Jospa nyt onnistuisin olemaan sen verran nopea tuottamaan tekstiä, ettei teksti ehdi kuolla matkalla kuten ww:lle vähän kävi. Vaikken sitä vieläkään ole kokonaan hylännyt, siitä voi rakentua aikanaan jotain muuta.

Takaisin töihin.

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Juonittelua

Maaliskuussa oli flunssaa pitkän kaavan mukaan, vasta nyt pääsiäisenpyhinä huomasi kuinka väsähtäneeksi se vetikään. Piti huilata. Mutta jotain sain sentään aikaan eli nyt on juoni punottu. Tauko ja lepo teki siinä mielessä hyvää, alitajunta toimi omia aikojaan ja kuvio oli helppo naputella kasaan. Jopa sivujuonteineen. Toisaalta, Juhla on aika simppeli tekele. Oli jo aikakin käydä tarina kunnolla tiheällä kammalla läpi.

Nyt pitää jo kirjoitettua vähän muokkailla ja sitten vain jatketaan eteenpäin.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Punaisia merkintöjä

 Vaikeat valinnat tehty. Pakko myöntää, että enimmäkseen ihan intuitiolla. Ratkaisu nyt vain tuntui parhaalta. 

Nyt olen kehitellyt yhtä juonen osaa vähän tarkemmaksi tekstin alkuosassa niin on sitten helpompi jatkaa eteenpäin, kun tietää senkin suunnan ja rakentumisen matkan varrella. Samalla on tullut mieleen yhtä ja toista, pikkuhuomioita, jotka pitää ujuttaa tekstin sekaan. Ideoita pulpahtelee ja lisäilen niitä tekstin joukkoon punaisella. Moni niistä nivoo tarinaa yhteen alusta loppuun. Värikästä on.

keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Valinnanvaikeuksia

 Juonenkäänteet voi edetä kahdella tavalla. Vaihtoehto aassa "pommi" räjähtää lähes alussa ja vauhti kiihtyy kohti loppua, homma kaaostuu juuri ennen onnellista loppua. Vaihtoehto beessä alussa jännite kasvaa pidempään, puolivälissä poksahtaa ja sitten meno kiihtyy ennen lopun kaaosta ja onnellista loppua. 

Kumpikin toimii omalla tavallaan. Pahus, mitenkäs tämä nyt ratkaistaan?


keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Keskellä

 Keskikohta on vaikein. Tarinassa alkaa olla niin paljon elementtejä ja toisaalta tyhjää tilaa, että paketti alkaa hajota. Pitää muistaa monta pientä kiemuraa, yksityiskohtaa, tunnelmaa ja varsinainen punainen lanka ja usein siinä sivussa kulkeva sininen lanka. Ehkä sitten kun pääsen loppuun (jota en ihme kyllä tällä kertaa ole kirjoittanut valmiiksi - suunnitellut kyllä), se kerää kaikki sinne tänne heiluvat langanpätkät taas kasaan. Kiirehdin, yritän päästä loppuun, ehtiihän keskikohtaa täydentää myöhemminkin. Nyt pitää saada ensimmäinen raakaversio kasaan. Silti yritän myös pitää itseni aisoissa, etten oikaise liikaa. Haluan, ettei seuraava kirjoituskierros ole liian työläs. Helpotusta tuo minusta riippumaton rakenne, joka tukee tarinaa.

maanantai 9. tammikuuta 2023

Kylläinen

 
Kerrankin on hyvä ja kylläinen olo, kun olen saanut kirjoittaa. Välipäivät, illat, lomapäivät.
Tammikuussa on takana joulun ajan lepo ja jostain syystä elämä on aina rauhallisempaa. Ehkä leijun vielä lomatunnelmissa vailla arjen kiirettä. Saisinpa pidettyä tästä tunnelmasta kiinni.
Teksti nimeltä Juhla on varastanut huomion ww:ltä. Sille on pakko antaa periksi. Tiedostossa on liki neljännes tekstistä, siistiksi editoituna.

Nyt pitäisi vain luottaa siihen, että idea ylipäänsä on hyvä.