Kirkastuu

Tiedättehän sen tunteen, kun yhtenä aamuna herää liian aikaisin ja ajatukset harhailevat vapaasti mihin sattuu. Ja yhtäkkiä mielessä on aivan kirkkaasti miten pienen pienellä muutoksella luvuissa  8 ja 9 saa helposti muokattua kappaleen 10 ongelmakohdan. Ja samalla selkenee suunnitelma kappaleille 11-13. 

Nyt on kappaleet 1-13 / 28 muokattu ja editoitu. Aika kivaa.

Seuraavaksi 14 ja 15 kappaleet, jotka pitää kirjoittaa kokonaan uusiksi. Niiden juontakin pitää pohtia ensin. 16-20 kappaleet vaativat vähän vähemmän muutoksia. 21 ja 22 taas paljon. 23 menee puoliksi uusiksi. 24 ja 25 ei muutu juuri mikään. 26 juoni on selkeä, mutta pitää kirjoittaa uudestaan. Samoin 27 ja 28. 

Toivottavasti joku aamu tuo tullessaan seuraavat juonenkäänteet 😄

Uutta

Kappaleiden 13 / 28 uusi runko on kasassa. Ei kai pitäisi vielä kovin hehkuttaa, kun editoitavaa riittää tuhottomasti. Pitää viimeiset viisi kappaletta käydä läpi tiheällä kammalla, keskittyä yksityiskohtiin ja tyyliin. Selata vielä vanhaa tekstiä ja poimia sieltä hyviä juttuja, vaikka tarina onkin näiden kappaleiden osalta muuttunut melkein kokonaan. Sivujuonne on yhä ontuva, se pitää työstää. Ja se kymppikappaleen murheenkryyni kohdata. 

On vaan niin kivaa, kun jotain edistystä tapahtuu. Pakko vähän intoilla 😊 

Ärsyttää

No ei oikeasti. Tai hiukkasen ärsyttää, että kappaleessa kymmenen jumittava kohtaus on edelleen huono. Sain sen työllä ja tuskalla väännettyä niin, että suuntaviivat ovat oikeat eikä se sotke tarinan etenemistä. Tekstin tyylikin on kohdallaan. Mutta huono se on vieläkin, jotenkin kankea, irrallinen, töksähtävä. Nyt kuitenkin pääsin tarinassa eteenpäin ja pystyin jättämään kohtauksen odottamaan sitä ihmeellistä päivää, että saan sen muokattua hyväksi. 

Paljon on ollut kaikenlaista muuta joulun alla ja pyhinä (tunnustan, nukuin. Paljon). Vaan äkkiähän se alkaa, kirjoittamisen puuttuminen elämästä, hiukkasen ärsyttää sekin. Onneksi nyt on taas tekstiä edistetty ja eiköhän tässä vielä jokunen hyvä kirjoituspäivä ole tiedossa.  

Jumi

Yksi pieni kohtaus luvussa kymmenen. Vaikeuksia päättää suhtautuuko henkilö a henkilöön b näin vai noin. Ja siihen jumahdin. Yritin yhtä, sitten toista, kolmatta. Lopulta olin ihan solmussa. Kunnes älysin pyyhkiä kaiken olevan pois ja antaa alitajunnan tehdä työn. Nyt se on kunnossa. Pitää vielä läpilukea luvut 8-10 ja varmistaa ettei siellä ole ristiriitaa ja että tuossa kympissä päähenkilö on pysynyt itselleen / tavoilleen uskollisena koko matkan. Hukkasin hänen luonteensakin välillä tuossa taistellessa. 

Tärkeä käänteentekevä ja ratkaiseva kohtaus, jolla on vahva vaikutus koko tarinan etenemiseen ja myös loppuun. Vähän varovaisesti tuuletan, että sain sen nyt toimimaan. Kunhan ei vaan seuraavalla lukemisella taas näytä väärältä! 

Kuinka monta kertaa sama kohtaus kirjoitetaan uudestaan?

Monta, monta, monta.

Ensin suuntaviivat eli mistä ollaan menossa mihin. Sitten raakakirjoitus, jossa tapahtumat ohjaavat henkilöt sinne minne pitää. Sitten karsitaan ja kursitaan tapahtumat oman maun mukaisiksi. Sitten väännetään sanamuotoja. Sitten pyyhitään puolet pois ja muokataan tapahtumat uudestaan. Ja sanamuodot. Ja lopuksi tarkistetaan tyyli, että on pysytty uskollisena tunnelmalle, joka halutaan. 

Repeat niin monta kertaa kuin ikinä haluat. Kyllä se lopulta osuu kohdilleen. Kunnes otat etäisyyttä koko tekstiin, sitten luet sen läpi ja heivaat koko kohtauksen.  

Maneereja

Tekstissä vilisee maneereja. Niitä on tosi paljon, joka himputin sivulla. Lausahduksia, lauserakenteita, yksittäistä sanaa. On ollut pakko aina vaan jumittaa alkuosassa ja keskittyä maneerien kitkemiseen, jotta ne eivät kulje tekstin mukana pidemmälle. Jatkan siis niiden parissa. Ehkä jonain päivänä olen alkuun tyytyväinen ja voin jatkaa eteenpäin varmemmalla otteella. Niin, ettei koko ajan tarvitse palata alkuun asti muokkaamaan jotain vaan yksityiskohdatkin on paremmin hallussa samalla kun editoi eteenpäin. Kaunis sana tuo eteenpäin, sitä tavoittelen...

Hajoilua

Onko se liikaa? Vai onko se liian vähän? Ilmaisusta on puhe, pitääkö tämä asia sanoa näin vai pitikö se sanoa noin. Mikä tässä olikaan tunnelma?

Haluaisin päästä lukemaan tekstiä lukijana, näkemään ja kuulemaan sen kokonaisuutena. Mikä nyt tietysti on kaukaa haettua, kun hinkkaan lukua 9/28 kolmatta kertaa. Mutta kun alkaa tuntua, että tyyli alkaa hajota, punainen lanka ohentua. Voi olla että pitää lukea alku rauhassa läpi ja saada edes siitä kokonaisuudesta kiinni uudestaan.