keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Luvut

Kaksikymmentä lukua. Ww:ssä. Nimetty työnimillä, jotka muistuttavat minua mikä on minkäkin luvun ydin. En aio jättää nimiä, minkäänlaisia. Numeroin ne lopuksi mielummin.

Vauhti kiihtyy. Juonessa tulee olemaan enää yksi ns. suvantokohta (jotka ovat hankalimmat kirjoittaa) ja loppu on aikalailla säpinää. Kirjoitushinku on hirveä, kunpa vain voisin viskata muun maailman pois ja keskittyä naputtamaan kunnes viimeinen piste on paikallaan. 

Ja sitten aloitetaan alusta. Eikö niin?

lauantai 4. syyskuuta 2021

Ww

Maailman hitain (ja ehkä sinnikkäin?) kirjoittaja raportoi edistymisestä. Uskoisin, että ww on saavuttanut puolivälin! Että enää vain toiset sata vuotta... Tosin epäilen, että juttu on vähän venähtänyt ja siksi oikea puoliväli on vielä hiukkasen kauempana. Mutta itseäni tsempatakseni päätän, että tässä on nyt puoliväli (kuvitelkaa pari ilotulitetta taivaalle).

Juonellisesti parhaat palat on vielä edessä, sormet syyhyää päästä sinne asti. En nyt ota ja loikkaa kirjoittamaan vielä niitä kohtia, koska olen ne jo kertaalleen kirjoittanut ja tiedän mitä olen tekemässä (hahhah, kuuluisat viimeiset sanat). Matkalla on vielä pari hankalahkoa kohtaa, haluan saada ne pois häiritsemästä. Eiköhän nekin selätetä kuten kaikki aiemmatkin, ajan kanssa...

Teksti Kaksi hakee muotoaan. Juoni ja hahmot kehittyvät. Sivujobina virkistävä ja ihan eri maata kuin ww.


torstai 5. elokuuta 2021

Nimien keksiminen on...

...saatanasta. 

Olen tässä ww:n kanssa takutessa (homma selkenee kyllä kunhan selätän tämän yhden hankalan kohtauksen - tai no, siiheksi kunnes on edessä uusi hankala kohtaus) huvitellut välillä Teksti2:sta kehittelemällä. Onhan noita erilaisia versoita ollut ja mennyt, nyt on muodostunut enemmän jonkinlainen hahmotelma yhdisteltynä noista kaikista menneistä. Juonenkäänteiden kehittelyhän on aina hauskaa hommaa, jota tarvitaan puurtamisen lomaan. Mutta NIMET. Aikuisten, lasten, tätien, setien, kissojen, koirien, kääpiöhamstereiden... Turvaudun "elekieleen":  😡😝😬😭😱😖😡

Nimen pitää kuulostaa juuri oikealta. Tai ainakin näyttää kirjoitettuna. Sen pitää edustaa oikeaa vuosikymmentä, joten päädyn useimmiten ns. klassikkonimiin. Niitä ei muuten ole ihan tolkuttomasti. En käytä mielelläni tuttujen nimiä. No hahhah, yhtä hyvin voisin käyttää pelkkiä kirjamia "x sanoi... y vastasi.. ö mietti...". Joka halvatun tekstissä kompastun nimien kanssa taisteluun. Hommaan uppoaa päiviä!

torstai 22. heinäkuuta 2021

Ihan huono

 Nyt se koitti. Se hetki, kun tuntuu, että kaikki mitä näppikseltä irtoaa on ihan tyhmää. 

Vaikka olen hävyttömän laiska bloggaaja, teksti on kuitenkin edistynyt pikku palasina eteenpäin. Ihan suunnitelmien mukaan, ilman isompia tuskia ja niin pois päin. Ja nyt, ihan yllättäin, sama teksti jota olen katsonut aiemmin, että on se ihan hyvä, lukisin kirjana, onkin ihan kamalaa. Typerää, lapsellista, kökköä. Ihan noloa. Eikä siinä vielä kaikki, olen jo vuoden pyöritellyt toista tekstiä, tai alkua. Ihan virkistyksen ja vaihtelun vuoksi. Lähinnä miettinyt synopsista, saanut monia hyviä ideoita, yhdistellyt niistä alkavaa tarinaa. Mutta kun sekin on ihan kamalaa soopaa. Käännän ja väännän, aina kun tuntuu omalta, kuulostaa pöljältä. Oma ääni ei yhtäkkiä enää kelpaakaan. KAIKKI mitä päästäni kumpuaa on ihan tyhmää roskaa. 

Mitäs nyt tehdään?

 


maanantai 5. huhtikuuta 2021

Sataa ja tuulee

Hyvä sää istuksia kirjoittamassa. Alkuvuosi on ollut vienyt voimia, työssä on ollut raskasta. Pääsiäinen vapaineen tuli tarpeeseen. Joka päivä olen kirjoittanut vähän, tänään vähän enemmän. Huomenna pidän ehkä ainoan täysin vapaan päivän. 

Päivitän blogia laiskasti - mitäpä sitä samaa toistamaan. Edistyy, hitaasti. No news, good news. 

Vaihtelun vuoksi kehittelen mielessäni myös toista tarinaa. Siitä on jo muutama erilainen versio olemassa, kaikki mahdollisia. Etsin kuitenkin vielä sitä, joka on eniten minua; tiedättehän sen tunteen, että tämä tarina on aina asunut minussa. Jokaisen version myötä olen vähän lähempänä, viimeisin tuntuu jo kovin tutulta. Jos se on se, josta syntyy tarina, kirjoitan varmastikin synopsiksen. Aika näyttää.



sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Olen, elän, kirjoitan. Itseasiassa juuri nyt on paras kirjoitusvuodenaika. En tiedä miksi. Muutakin puuhaa on, kuten aina. Esimerkiksi hiihtäminen ja lumisissa metsissä kuljeskelu. Silti tammi- ja helmikuussa tulee aina kirjoitettua eniten. 

Juuri nyt kahlaan läpi yhtä isoa kohtausta. Se on uudelleenkirjoitettu ja seuraavaksi editoidaan. Mikä on kivaa, saa sekasotkuun tolkkua. Sitten pitää käydä läpi vielä isompi kokonaisuus ja katsoa miltä rakenne siltä osin näyttää. 

Eli vaihtuipa vuosi tai ei, minä raapustelen tekstiä kasaan hitaasti pala palalta.



sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Adventtiaika!

 Nyt jo! Apua taas tätäkin syksyä, joka loppuu ennenkuin ehtii alkaakaan. On ollut työlästä ja stressaavaa, ei pitänyt, mutta oli. On. 

Nyt juuri on pieni, helpottava loma ja olen taas nakutellut pikkuisia pätkiä eteenpäin samalla kuin haikeana kaipaan kokonaista kirjoitusviikkoa. Sellaisia ei ole näköpiirissä, mutta päiviä ehkä kuitenkin. Kaikki kelpaa ja käytetään hyväksi.

Paitsi joulunpyhinä aion lukea. Terttu Autereen ja Elly Griffithsin uusimpia ainakin. ne odottavat kirjahyllyssä jo ja polttelevat kovasti, mutta säästelen jouluun. Toivottavasti saan myös Lipastin Aviotärähdyksen käsiini. Jokunen Enni Mustonen odottelee, ne taitavat mennä jo adventtiaikana. Kohta olen lukenut Liane Moriartyn Sulje silmäsi ja laske kymmeneen. Tykkään. 

Toivottavasti edessä on talvi eikä ikuinen syksy. Lunta, valoa, pakkasta. Kaunista ja ihanaa. Ja rauhaa.