sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Juhla vol 4

 
Aika säätöä edestakaisin. Kai sitä voi kutsua ideoiden pallotteluksi. Mutta nyt toistaiseksi Isommat Juhlat on hylätty ja työstän näiden juhlien suunnitelmaa tarkemmaksi. Alkuun ja loppuun tulee pieniä muokkauksia, keskikohta menee isolta osalta uusiksi. Mikähän siinä on, että keskikohta on minulle aina se vaikein? Juoni pyrkii lässähtämään. No, rakennetta olen muuttanut muutenkin, painottanut vahvemmin kohokohtaa ja loppuratkaisua. Toivotaan että toimii...

sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Horjumista

Se on vähän niinkuin "valmis". Tosin Roope Lipastia lainatakseni: "vielä pitää kuitenkin tehdä ihan pieniä muutoksia. Kuten vaihtaa henkilöt, juoni ja kirjoittaja".

No, totta puhuen horjun edelleen isompien ja pidempien Juhlien välillä (jossa nykyversio olisi lyhenneltynä alkuosa) ja tämän nykyisen tekstin muokkaamisen välillä. En vaan osaa päättää. Mutta ehkä sittenkin vielä kerran palaan kohtausluetteloon, ehkä sittenkin vielä kerran tutkin josko sitä vähän radikaalimmin muokkaamalla syntyy se mitä haen. Pitänee kääntää se kivi ihan kunnolla ennen kuin teen päätöksen. Annan vielä kerran tälle mahdollisuuden, mutta jos ei toimi niin ei toimi. Sitten ryhdyn toteuttamaan plan B:tä ja isompia Juhlia.

torstai 19. syyskuuta 2024

Arki osa kaksi

Iso Paha Arki meinaisi ihan tosiaan nujertaa minut. Oli työt, vähän terveyden kanssa hankaluutta ja pari muuttoa. Ei omia mutta ihan riittävän läheisten täyttämään minunkin kalenteriani. Kirjoittaminen jäi pakostakin lähinnä yön pimeinä tunteina miettittyihin kohtauksiin ja ideoihin, jotka olen jo unohtanut. 

Nyt voin onneksi taas jo huokaista helpotuksesta, palata vähän tavallisempaan elämään ja saan taas mahdutettua Juhlan arkeeni. Ensin teen vähän aiempaa tarkemman juonisuunnitelman ja lähden siitä kirjoittamaan eteenpäin. Tärkeintä on pitää tekstin tyyli samana kuin aiemmassa tekstissä. Se vaatii vähän tietynlaisen mielentilan, sitä alan vähitellen taas virittelemään.

keskiviikko 14. elokuuta 2024

Arki

Pakko on sanoa, näin loman jälkeisen elämän kolmannen työpäivän jälkeen, että arki on kyllä ihan pehvasta. Tai no, ei se arjen vika ole. Arki on hyvä, tykkään rutiineista ja niin pois päin. Mutta työtunnit vie mehut, niin se ikävä kyllä on. Taas on tänään todettu tosiasiat ja pikkuisen se kiristelee ja syö naista, joka tahtoisi kirjoittaa. 

Kiitos ja anteeksi, oli ihan pakko päästä vähän nurisemaan 😆

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Lyhentelyä

Onnistuinpa tekemään Juhlan ekaversiosta hankalan pituisen. Liian lyhyt sellaisenaan ja liian pitkä osana uutta versiota. Lyhentäminen on hankalaa. Teksti on niin editoitua ja mietittyä, etten tiedä mitä poistaa. En halua kuitenkaan hävittää mitään olennaista. Murusia olen saanut tiputeltua sieltä ja täältä, kun olen käynyt tekstin läpi puoleenväliin. Mutta ehkä alkupuolen tekstissä on enemmän sitä selittävää osuutta kuin loppuosassa. Ja loppuosa menee muutenkin melko uusiksi, joten voin sen pituuteen vaikuttaa aika hyvin. Sitten voi kyllä olla, että rakenne on rikki ja pitää sitä työstää. Ei kun töihin!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Vähän isommat Juhlat

Onko Juhlilla yleensäkin tapana paisua? Alkuperäinen suunnitelma oli kiva, pieni väliteksti. Ja sen teinkin, hauskaa oli. Entäs nyt? Suunnitelma on tehty ja kas, tekstiä olisikin tulossa aika lailla... Kynsin hampain yritän pitää kiinni pienestä ja kivasta, mutta tässä käykin niin, että se alkuperäinen pieni kiva pitää typistää ja siitä on tulossa noin kolmasosa tarinaa. Eli kaksi kolmasosaa kirjoittamista edessä. Yritin kyllä suunnitelmaa tehdessä löytää keinon pieneen ja kivaan, mutta kun ei niin ei. Tarinoilla on taipumus olla juuri sitä mitä ne ovat. Ei auta muu kuin kirjoittaa, tosin isona plussana  on se, että loput kaksi kolmasosaa on yhtä hauska tehdä kuin ensimmäinenkin. Kunhan vain saan pidettyä kaikki piuhat käsissäni.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Suunnitelma

Näköjään tekstin aukominen kohtauksittain, ja myös pienet tauot, auttoivat, Nyt on hyvä suunnitelma siitä miten muokaan tekstiä paremmaksi. Se tarttuu juuri oikeisiin ongelmakohtiin, mm. tekstin lyhyyteen ja liialliseen ilmavuuteen. Olen tyytyväinen hahmotelmaan.Paljon on tulossa lisää eli siis paljon raakakirjoitettavaa ja myös olemassa olevan tekstin muokkausta. Sormet syyhyää päästä alkuun.

tiistai 4. kesäkuuta 2024

Onko järkeä vai ei

Jonkinlainen ajatus on suunnasta, johon lähden tekstiä viemään. Tai kokeilemaan sen viemistä. Mutta ensin keksin ruveta keräämään juonta suht tarkkaan kohtauslistaan. En tiedä onko siinä järkeä vai ei, mutta jotain pitää saada uuden version tueksi ja "luurangoksi". 

Toisaalta mieltä painaa kysymys, onko koko juttu ihan tuhoontuomittu, kun vaatii näin suurta uudelleen kirjoittamista ja muokkaamista. Että onko se uusi versio lopulta sen parempi. Mutta yritän pitää tappiomielialan kurissa ja vain nauttia Juhlan kanssa kuten tähänkin asti.

keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Muutosta

Jonkinlaisia ajatuksia alkaa hahmottua, kun luen tekstiä läpi. Pitää ehkä hakea vähän tukevampaa maata tarinan jalkojen alle, nyt se liitelee hiukan irti todellisuudesta. Sen toteutuminen tulee tietenkin vaikeimman kautta eli tekstin tyylin muutoksella. Juonen luulisin olevan aika hyvä runko tarinalle, toki tyylin muutos vaatii siihenkin muokkauksia, mutta nyt tuntuu ettei mitään hirveän isoa. Muuten tämä tarkoittaakin sitten uuden äänen hakemista ja koko jutun uudelleen läpi kirjoittamista. Mutta siitähän minä nautin :D

tiistai 14. toukokuuta 2024

Ehkä

 Hmm. Ehkä se sittenkin on ihan kelpo. Tai ei ainakaan ihan susi.

Esilukijan kommentit on saatu ja nyt luen taas läpi. Pitäisi hahmottaa mistä ja miten muokata. Jotenkin on muka hankala "valmista" lähteä muuttamaan. Mutta ehkä sekin siitä selvenee kun vaan maltan lukea tarttumatta pilkkuihin ja yksittäisiin sanoihin. 

Kuten aina, keväällä en totisesti ole kukkeimmillani, mutta ei anneta sen häiritä. Kirjoittaminen on kuitenkin elämän suola.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Epäilyksiä

Se on kamala!. Tai ainakin ihan tylsä. Sen rakenne on pielessä, se on liian lyhyt eikä juonessa ei ole päätä eikä häntää!

Alkaa olla aika lähettää teksti esiluettavaksi ja saada siitä jotain järkevää palautetta. Tauko olisi varmasti itsellenikin paikallaan, pitää saada etäisyyttä. Editoin nyt kuitenkin loppuosan, sitten voisinkin kurkistaa ww:tä, pitkästä aikaa.Tai ehkä haaluilen jotain ihan muuta ja uutta.

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Aina jotain

Mitähän kaikkea tässä viime aikoina onkaan ollut esteenä kirjoittamiselle? Jotain arkista varmaan, mutta tahti on hidastunut jälleen. Työkiireet ainakin ovat olleet kuluttavia ja väsyttäviä. Olin lomallakin, mutta siitäkin meni suurin osa ihan vain toipumiseen. 

Edessä lisää työkiireitä ja kevät, joka ei muutenkaan ole elämäni parasta aikaa. Mutta täytyy vain jatkaa, käyttää jokainen hetki joka on ja jonka jaksaa. Läpiluku / editointi on yli puolenvälin. Sen jälkeen pidänkin pienen tuumaustauon ja sitten luen läpi uudestaan.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Läpilukua

Sain kuin sainkin tekstin kirjoitettua ja päällisin puolin editoitua loppuun asti. Aika onnellinen olo vaikka olenkin tekstin laihuudesta vähän huolissani.

Nyt luen sitä "lukijana" läpi. Vaikeaa, aina tekee mieli puuttua sanamuotoihin ja ties mihin. Yritän kuitenkin vain kirjoittaa muistiin huomiot ja lukea läpi. Toivottavasti löydän laihat kohdat ja keksin miten saan niitä ruokittua pulleammiksi. Edelleen Juhla on leppoisa ja hauska seuralainen.

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Malttamaton

 Juhla vol2. on nyt editoitu yli puolenvälin. Edelleen kulkee kevyesti ja helposti. Voi tosin olla, että loppupuolella on enemmän takkuisia kohtia? Ei kyllä välttämättä. Olen hirveän malttamaton, on kiire päästä loppuun ja haluan päästä lukemaan koko tekstin "lukijana" läpi. Haluan löytää ongelmakohdat ja epäloogisuudet. Haluan valmista. Elämä on, kuten aina, täyttä ja aina vaan täydempää. Kadehdin ihmisiä, joilla on tylsää. Haaveilen sunnuntaista, jolloin edessä olisi tyhjä päivä. Paarustan eteenpäin, nyt ei auta miettiä vaan tehdä.