Puoli yhdeksän

Kello näytti tuota, puoli yhdeksää illalla, kun viimein pääsin siihen pisteeseen, että olisin voinut avata Ww:n. En ole avannut, vielä(kään). Alkoi niin kovasti unettamaan zzzzzz...
Viikko sitten haaveilin tästä vapaasta viikonlopusta. Höh ja pöh. Aina tunkee ovista ja ikkunoista ylimääräistä urakkaa. Tällä kertaa raivaustöitä nurkissa, kesken jäivät vielä pahemman kerran.
Miltä näyttää huominen? Niin täydeltä ettei vuorokaudessa taas tunnit riitä kaikkeen muuhunkaan, saati kirjoittamiseen.
Mutta ei vajota epätoivoon. ENSI viikko on perusviikko (paitsi ne raivaustyöt) ja ENSI viikonloppuna näyttäisi sunnuntai ihan kirjoituspäivältä. Vaikka sen nyt ainakin tiedän, että jos etukäteen hehkuttaa niin pieleen menee. Niin että ei hehkuteta. Katellaan vaan ihan rauhassa, jos vaikka kävisi tuuri.
Sitä paitsi, avaan nyt kuitenkin sen tiedon NYT. Koska haluan.

Pyhäaamu

Kevättalvi. Jokohan hanget kantaisivat? Jos, niin vain hetken. Ensi viikolla taas pakkaset ovat mennyttä.
Tänään en ehdi hangille enkä Ww-tiedostolle. Ihan juuri pitää hypätä liikkeelle ja liikekannalla pysyn iltaan asti. Muut harrastukset, näes. Kertaalleen ne jo karsin kuvioista, pois viemästä aikaa kirjoittamiselta. Mutta jokunen vuosi sitten sorruin taas ja nyt yritän pikkuhiljaa kiemurrella irti. Ehkä ensi vuonna.
Loppuviikkokin meni väsähdyksissä. Eilen nukuin ja seurailin nuorimmaisen urheilua. Ilta ruuanlaiton ja pyykin parissa, kyllä siinä johonkin katosikin aikaa. Joskus se on vain hyvä, antaa tilaa alitajunnan askarrella.

Ensi viikosta tulee kiireinen. Oletan. Viikonloppu on vapaa, sen varaan lasken.

Keskiviikkoa

Hyvät unet viime aikoina, riittävät, laadukkaat. Sen huomaa kaikessa.
Tänään oli aikaa. Tuuletin työt pois aivoista ulkoilemalla, huilasin hetken ruuan -näkkileipää ja teetä- päälle. Kirjoitin ja löysin hauskan äänensävyn tekstiin, se on vähän kujeileva. Viipyileväkin on jotenkin läsnä, ehkä se vain kaipasi tuota pientä väriläiskää.
Sitten tuli iso tytär ja muuttolaatikot ja äidin ihme. Että kohta joku täältä on omillaan. Ainakin noin enimmäkseen.
Kaunis keskiviikko.

Maanantaipäivää

Lauantaina oli taas ihana kirjoituspäivä. Tai no, puoli päivää.

Aamulla kävin ystävän luona, iltapäivästä jäin yksin kotiin eikä mikään isompi vaatinut huomiotani. Monta tuntia tiedosto auki, ihanaa uppoutumista, välillä toki vähän liikettä ja venyttelyä, takan lämmitystä, pyykkien laittoa, eläinkunnan ruokintaa. Mutta pienet tauot ovat vain hyvä.



Sunnuntaina iltapäivän kirjoitustunti meni haukotellessa. Jostain syystä unetti. Seuraavaksi pääsin koneen äärelle vasta illalla (seurattuani siinä välissä yhden jännittävän kiekko-ottelun ja seurusteltuani äitini herkkupatojen äärellä). Parempi puolisko hengasi samassa tilassa eikä hän aina ihan käsitä, kun sanon että nyt keskityn. Toisaalta, en tainnut itsekään olla ihan parhaassa keskittymisfiiliksessä. Aikaa oli vain puoli tuntia ja odottelin siinä lempisarjani alkua (Rimakauhua ja rakkautta, kuten keski-ikäiseltä voi odottaa). Enkä muutenkaan ole iltatyyppi, ajatukset harhailevat ja kaipailevat tyhjää. Niin ne kyllä kaipasivat sinä aamuna ja iltapäivänäkin... siispä sunnuntai meni vapaapäivän merkeissä.



Tänään sitten taas ankara arkiviikko lähti käyntiin kukon pieremän aikaan. Työpäivän päälle hammaslääkäri ja päivä venähtänee matkoineen puoli seitsemästä viiden paikkeille. Siinä sitten kun vielä happihyppelee eläinkunnan kanssa ja funtsii perheen ruokintaa ja kauppareissua seuraavalle päivälle, on varmaan takki aika tyhjä.

Mutta into on kova. Ja melkein jo ajattelin: Nyt minä kirjoitan sen. Vaikka mikä olisi.

Working

Täällä olen, täällä askartelen.
Rakenne vähän muuttuu. Tekstin tyyli vähän hakusessa. Ellen sittenkin palaa 'viipyilevään'. Pitää vähän testailla ja makustella.
On ihanaa olla nollassa mutta kuitenkin niin pitkällä. Tehty työ kantaa hedelmää, teksti hiotuu paremmaksi.
En jatka tätä enempää, palaan tiedostoon.

Edit. Menipä hankalaksi. Tekstin tyylin päättäminen ei olekaan ihan helppoa. Toisaalta rakastan verkkaista viipyilevää. Toisaalta, voi sen tehdä toisinkin. Mistä ihmeestä tietää mikä on paras?

Bye bye

Sanon hyvästit Viipyilevälle tunnelmalle (en blogille ;)). Sky perustui hyvin pitkälle viipyilevyyteen, verkkaiseen ja kodikkaaseen tunnelmaan. Ww ja uudelleenkirjoitus tuntuu tuovan tullessan jotain uutta. Niinkuin pitääkin. Tuntuu kuin otteeni tarinasta tukevoituisi.

Pysäyttäkää aika

Tänään meillä vietettiin juhlia. Siinä on aina oma hommansa.
Nyt on hiljainen heti. Ja huono omatunto, kun en kirjoita.
Lepään, koska edessä on taas täysi viikko. Ja ensi viikonloppuna taas ohjelmaa.
Edessä on loputon määrä täysiä viikkoja ja loputon määrä ohjelmoituja viikonloppuja.
Pelkään, että vuoden paras kirjoitusaika, talvi ja sen verkkainen elämäntahti, on ohi ennenkuin huomaankaan.
Pysäyttäkää aika tähän, antakaa minulle verkkainen talvi, pysäyttäkää aika tähän.