Työtilaton

Monet kirjoittajabloggarit ovat kertoilleet millaisissa tiloissa kirjoittavat. Minä kans.
Paitsi että minulla ei ole työtilaa. Minulla on muistitikku ja läppäri, työpöytää talossa ei ole. Olohuoneen ruokapöytä toimii tarvittaessa työtilana, mutta olenkohan käyttänyt sitä kerran kirjoitustarpeisiin. Silloinkin vain siksi, että läppärin laturi oli kiinni pistokkeessa pöydän ääressä enkä jaksanut siirtää sitä.
Suosikkikirjoituspaikkani on sohvannurkassa. Teekuppi keikkuu sohvan käsinojalla, jalat tömäytän pöydälle. Tai sitten istun sohvan kulmassa ja oikaisen siihen oikein mukavasti. Siinä istun nytkin. Olohuoneessa on isot ikkunat ja välillä on hyvä pysähtyä tuijottelemaan pihalle tai metsään.
Joskus saatan lojua sängyllä, kasa tyynyjä selän takana. Ja koirat pitävät aina seuraa, olinpa missä vaan. Joskus kuono työnnetään näppikselle ja minuun luodaan katse: 'lopeta jo, mennään ulos'. Toisessa kyljessä istuu kissa, jonka mielestä on käsittämätön valinta pitää sylissä läppäriä eikä sitä.
Taustatietoni kaivan netistä ja tallennan tikulle. Ei ole muistivihkoja eikä mitään muutakaan sälää. Kännykässä tai sähköpostissa voi olla ohimennen tallennettu ajatus.
Minulla tämä toimii. En kaipaa työpöytää enkä edes pystyisi arkityöni lisäksi enää könöttämään yhtään lisää normaalisti istuallani.

Niistä liskoista. Ovat ryhtyneet laumaeläimiksi ja tunkeneet elämääni joukolla, niin päiviin kuin öihinkin. Miksi kaikki kurja kaatuu niskaan aina yhtäaikaa?
Soisin jo huomenna löytyvän hetken Skyn parissa.

Liskoja

Ihan vain siksi, että luin edellisen postauksen otsikon väärin :)
Liskot ovat ihan mukavia, paitsi öisin. Ei ole onneksi sellaisia näkynyt, ellei sitten lasketa näitä päiviä, jotka eivät mene niinkuin kuvittelin niiden menevän. Ei siis liskojen öitä vaan liskojen päiviä täällä päin tällä viikolla.

Tarkoittaa tietenkin Ei kirjoitusaikaa. Mur. No, nyt sitä olisi, mutta olen liian levoton kaiken hässäkän jäljiltä, en pysty irrottautumaan tästä maailmasta ja pujahtamaan omaan maailmaani. Mur.
Tiedän, että tiedoston avaaminen auttaisi, mutta hermoilen jo etukäteen kaikkea mikä jää tekemättä. Ja että siksi olen huomennakin levoton. Ehkä nyt on vain parasta henkäistä syvään, koota ajatukset, kurittaa kaaos ojennukseen niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Ja palata kirjoittamiseen...ei, ei ehdi huomenna, tuskin lauantainakaan. Sunnuntai...vähän niin ja näin.

MUR.

Liuskoja ja tallennuksia

Kerrankin minäkin huomasin katsoa kuinka monta liuskaa olen kirjoittanut. Ei niitä ollut vasta kuin 27. Mutta minulle se on jo iso juttu :)
Tuolla liuskamäärällä on päästy alusta yli ja muutama metri ohi. Paljon, paljon vielä tietä riittää. Hyvin kuitenkin kulkee, vieläkin.

Tallentamisesta. Riittääkö kahdelle tikulle tallennus vai pitäisikö vielä olla joku muu varmuuskopio? Ja mikä? Miten muut kirjoittajat ovat tallennelleet tuotoksensa?

Pieniä saavutuksia

Paljon on sanottavaa. Olen edistynyt (minulle) loistavaa vauhtia. Ei ole kertaakaan edes tarvinnut nostaa takamustaan sohvasta ja lähteä haahuilemaan ympäri taloa tai pihaa jutustelemaan itsekseen.
Usein "näyttelen" kohtauksia ja saan sitä kautta ajatuksia siitä mitä sitten tapahtuu. Nyt kirjaimet ja sanat vain virtaavat näppikseltä, ilman yhtään ajatustaukoa. Tarina on ottanut johdon.

Yritän tosin olla ajattelematta sitä, että suurin osa tekstistä on turhaa ja editoidaan pois. Ja sitä, että jäljelle jäävää saa editoida vielä vuosikausia ennen kuin se on sitä mitä haluan sen olevan.
Kunpa olisi oikotie...

Mutta nyt ei murehdita. Nyt juodaan pannullinen teetä, takkatulen ja Amazing racen äärellä. Ja aamulla jatketaan <3

Se on saanut siivet

On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie.
On toinen maailma, on hämäräinen tie.
On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää,
Kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää.
Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan,
Sen tiet ja talot, puut, on lumipuvussaan.
Joku jää katsomaan kuka lentää noin.
Itsekin hämmästyn kun lentää voin.
On jäätä avaruus ja selkääni mä siivet sain.
On kuu niin sininen mun lentomatkallain.
Kuutamoon liukenee portaat pilvien.
Liukenen itsekin ja leijailen.
On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen.
On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen
             -Tarleena Sammalkorpi-

Minun Skyni, se lentää <3

Urakointia

Kyllästyin editointiin. Luku ykkösen alkuosaa on siis hiottu enemmän, loppuosaa lähinnä juonen osalta. Olen tyytyväinen sillä nyt on kuitenkin yksi homma urakoitu ja seuraavaksi pääsen taas raakakirjoittamaan uutta. Tyytyväinen -melko lievästi sanottu, olen riemuissani ja innoissani!

Editointia tulee eteen vielä paljon, paljon ja paljon. Tuo mitä nyt sain tehtyä, oli juonen kannalta pakollista. Samaan malliin saan varmasti jatkaa -ensin raakatekstiä, sitten sen osalta juonen harsimista kasaan ja sitten joskus hamassa tulevaisuudessa vasta se oikea editointi, jolla saadaan aikaan lukuelämys (hyvä tai huono, se jää lukijan päätettäväksi).

Takki tyhjä, kaikkeni antanut. Himottaa jatkaa vaan muu elämä vaatii osansa.

Tasapainoilua

Sky koostuu periaatteessa kahdesta sivujuonesta. En tiedä voiko kumpaakaan kutsua sivujuoneksi sillä niistä yhdessä punoutuu koko jutun juoni.

Editoin luku ykköstä. Syksy (ja melkeinpä tämä koko vuosi) on siis tähän asti ollut lähes katastrofaalisen huono kirjoittamisen kannalta, mutta aina jotain pientä olen yrittänyt raapia kasaan. Luku ykkösessä, raakatekstissä, painopiste on selvästi sivujuonista toisella. Ja tietenkin juuri sillä, jolla sen ei pitäisi olla. Kummallista.

Oikeastaan tunnen oloni juuri nyt hieman hämmentyneeksi sivujuonineni. Arveluttaa voiko tekstistä tulla hyvä tällä koostumuksella. Mutta kun se nyt on sellainen, ihan kuin oikea elämäkin. Juonen pätkiä sinne sun tänne. Sillisalaattia... Äh, taidan lopettaa ajattelemisen ja käyttää senkin ajan kirjottamiseen. Kai näitä koostumuksia voi murehtia sitten myöhemminkin?