tiistai 28. huhtikuuta 2015

Osa kolme

Tekstin osa 2 raavittu jotenkuten kasaan. Todella köykäisesti, tulen siis kirjoittamaan sen ja suurimman osan myös osasta 1 kokonaan uudestaan. Mutta onpahan raamit kasassa.
Nyt olisi edessä osa kolme ja vähän huimaa. Tulikohan haukattua liian iso pala, kun suunnittelin kirjoittavani tuon henkilön koko elämäntarinan? Tässä osassa mennään ohi oman ikäni -mitä minä muka siitä tiedän?
Jotkut osaa. Kirjoittaa mistä tahansa iästä, naiset miesten näkökulmasta, miehet naisten ja niin päin pois. Mutta osaanko minä? En haluaisi tehdä mitään puolivillaista ja sinne päin.
Toisaalta mietin voisinko ohittaa tämän osan vain lyhyesti...kertoa koko elämäntarinan, mutta keskittyä vain osaan siitä ja loppuosa tekstistä olisi ikään kuin pitkä epilogi, jossa kerrotaan kuinka siinä sitten loppujen lopuksi kävi. Olin suunnitellut kolmososaankin joitain isoja tapahtumia enkä tiedä kuinka hyvin ne toimisivat lyhyesti, epilogimaisesti, kerrottuna.

Kai tämä ratkeaa taas kuten ennenkin. Kirjoittamalla.

2 kommenttia:

  1. Raamit on hyvä termi. Romaani on niin uuvuttava kokonaisuus, että vaikea olisi kerralla tehdä valmista. Sitä voi verrata hyvin talon rakentamiseen: ensin pitää olla pohja ja tukirakenteet. :)

    Koko elämäntarina kuulostaa hieman uskaliaalta, lähinnä kai siksi, että nykyään tällaisia romaaneja ei pahemmin näe. Se ei kuitenkaan ole syy olla kirjoittamatta. Olen todennut, että tiedämme enemmän kuin luulemme tietävämme. Sujahdat niihin nahkoihin ja pian ne ovat omasi!

    Ja saahan romaanissa leikitellä rakenteilla, kronologisuudella, kertojalla. Jokaisen osan ei tarvitse olla samasta muotista. Anna sanan elää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos luottamuksesta, täytyy se kai ainakin yrittää ylittää itsensä (ja ikänsä) :). Kaiken voi sitten aina muuttaa jos siltä tuntuu.
      Ja totta tuokin, muillakin keinoilla voi löytyä toimiva kuvio. On ehkä vähän perisyntini pysyä kronologisessa kerronnassa. Kunhan saan kaiken materiaalin kasaan, pitää yrittää vähän irrottautua tuosta :)

      Än

      Poista