Takku

Että voikin yksi kohtaus takuta! Olen jo mielessäni kirjoittanut vaikka kuinka pitkälle ja muut kohtaukset tuntuvat tulevan kuin tyhjää vain. Mutta tämä yksi.
Yleensä visioin kohtaukset etukäteen, käyn ne läpi mielessäni niin että tiedän missä ollaan ja mihin ollaan menossa. Tekstiin ei tule kaikkea mitä mielessäni näen ja koen ja onhan se aina vähän hakemista mitä jättää pois, että tarina etenee jouhevasti. Lisäksi pitää miettiä miten ilmaisee jonkin tunteen tai motiivin niin, että saa esille juuri sen mitä haluaa. Mutta mikään kohtaus ei ole ollut niin hankala kuin tämä yksi. Se pyörii ympyrää eikä vain suostu hahmottumaan sellaiseksi, kun haluan.

No, nyt se on vihdoin, monen monen yrityksen  jälkeen, kirjoitettu edes kertaalleen. Sillä tavalla, että uskon sen olevan editointikelpoinen.Toivon tosiaan, ettei tämä mokoma takkuaja ole enää yhtä rasittava.

Oi syksy!

Elokuu on lempikuukauteni, mutta tällä kertaa se ja syyskuu kaatoivat niskaan aimo saavillisia stressiä. Hyydyin ihan kokonaan, keskityin vain järjestämään asiat enkä kyennyt yhtään kirjoittamaan. Se kalvoi takaraivossa vielä lisä-ärsytyksenä, vaikka kirjoitustahtini on muulloinkin varsin leppoisa. Pitäkää peukkuja, että loppusyksy (tai loppuvuosi. Ja ensi vuosi. Loppuelämä!) on pelkkää kirjoittamisen juhlaa! Olen niin kaivannut sitä.

Ja muutoinhan syksy on ihmisen parasta aikaa. Ainakin minun.

ps. Kunhan ei pelkkää vesisadetta saada.
 

Ei huono

Aina yhtä yllättävää - ei se ihan niin huono ole. Jatkuvasti on vähän sellainen olo, että ihan huttua ja vaatii hirveästi töitä, että saa luettavaksi tekstiksi. Ja että osaanko minä kuitenkaan.
Vaatiihan se hirveästi töitä, kun on niin keskenkin. Mutta kyllä sitä lukee. Ilman ihan kamalaa myötähäpeää ja hetkittäin ihan mielelläänkin.
Että jos jatkaisin taas eteenpäin ryömimistä.

Vapaapäivä

Ulkona on jo kevät. Valo haittaa yöunia. Unenpuute tekee pään pöperöiseksi. Enkä vieläkään pidä keväästä.
Pesukone hyrisee reissupyykkiä tulevaa reissua varten.
Muut kirjalliset hommat on jo tehty ja nyt voi hetkeksi uppoutua omaansa. Iltapäivällä on sitten jo taas menoa ja ruokakaapitkin kaipaavat täydennystä.

Eli samaa kuuluu kuin viime vuonnakin. Teksti etenee pikkuisina murusina, mutta etenee.

Vuosi vaihtuu

Niin se valuu tämäkin vuosi loppuunsa ja Ännän olisi syytä vaihtaa nimimerkiksi Rouva Hidas. No, elämä on. Onpahan ainakin mistä kirjoittaa, kun on elettyä elämää :D

Väsähdin bloggaamiseen, koska toistan aina samaa. Etenee, pikkiriikkisin askelin, mutta etenee. Samat sanat edelleen. Luovutettu ei ole vaan matka jatkuu kohti valmista. En pahastu jos ensi vuonna vähän rivakammin. Voisihan sitä yrittää vaikka luvata niin.

Ihanaa tulevaa vuotta 2019 kaikille!

Maailman hitain

On se edistynyt, taas vähäsen. Alkaa sujua paremmin, kun saa tekstiä eteenpäin. Ei tarvitse haeskella niin tyyliä ja ääntä ja muuta sen sellaista. Lueskelee tekstiä hetken ja pääsee taas kiinni jutun juonesta.
Lomalla on ihanaa, kun voi kirjoittaa silloin kun on pirteimmillään (se on siinä aamupäivästä pieni tovi ;)). Kaikenlaista muutakin pitää tietenkin ehtiä - nähdä ihmisiä ja uusia paikkoja, uida, tehdä rästihommia ja on suorastaan velvollisuus lorvia.
On kyllä myönnettävä että olen turhautunut maailman hitaimpaan edistymiseeni. Mutta kun ei vaan riitä aika eikä voimat enempään. Raakakirjoitusta voi vielä suoltaa väsyneenä iltahämärissäkin mutta tällä toisella kirjoituskierroksella on pakko olla koko ajan skarppi. Kirjoitan pätkän ja editoin sen saman tien. Hidasta hidasta hidasta. Puhumattakaan siitä kaikesta editoinnista, joka on edessä tämän kierroksen jälkeen... mutta mietitään sitä vasta sitten.

Minä se vain luen

Oli kevät. Oli hässäkkä. Sitä tavallista, kiirettä, väsymystä.
Nyt ollaan loman korvalla. Yleensä säästelen parhaita luettavia lomalle, mutta tällä kertaa ehti jo muutama mennä.
Eppu Nuotion Anopinhammas on ihanaa cozy crimea. Tosin ensimmäinen Myrkkykeiso oli mielestäni himpun parempi, jämäkämpi.
Uusi tuttavuus Gail Honeyman ja Eleanorille kuuluu ihan hyvää osui kultasuoneen, jään innolla odottamaan Honeymanilta lisää luettavaa.
Marian Keyesin Aikalisä polttelee ankarasti hyllystä, mutta taistelen vastaan vielä vähän. Ehkä odotellessa nautin Spielmanin Kivi sydämellä.
Käyhän tämä näinkin, luetaan tässä ryytymysvaiheessa ennen lomaa ja sitten pirteänä lomalla kirjoitetaan. Saahan sitä ainakin toivoa... lukulistalta ei kyllä opukset ihan heti lopu, joten saa sen lomankin tarvittaessa menemään ihan vain lukemalla...

ps. Sain minä sen verran aikaan, että kehittelin Ww:n rinnalle vielä nimettömän alun. Sellainen teksti, jota olen pohdiskellut jo joskus aiemminkin. Että nyt niitä on sitten kaksi, keskeneräistä.
(jonain päivänä on valmista)