Minä se vain luen

Oli kevät. Oli hässäkkä. Sitä tavallista, kiirettä, väsymystä.
Nyt ollaan loman korvalla. Yleensä säästelen parhaita luettavia lomalle, mutta tällä kertaa ehti jo muutama mennä.
Eppu Nuotion Anopinhammas on ihanaa cozy crimea. Tosin ensimmäinen Myrkkykeiso oli mielestäni himpun parempi, jämäkämpi.
Uusi tuttavuus Gail Honeyman ja Eleanorille kuuluu ihan hyvää osui kultasuoneen, jään innolla odottamaan Honeymanilta lisää luettavaa.
Marian Keyesin Aikalisä polttelee ankarasti hyllystä, mutta taistelen vastaan vielä vähän. Ehkä odotellessa nautin Spielmanin Kivi sydämellä.
Käyhän tämä näinkin, luetaan tässä ryytymysvaiheessa ennen lomaa ja sitten pirteänä lomalla kirjoitetaan. Saahan sitä ainakin toivoa... lukulistalta ei kyllä opukset ihan heti lopu, joten saa sen lomankin tarvittaessa menemään ihan vain lukemalla...

ps. Sain minä sen verran aikaan, että kehittelin Ww:n rinnalle vielä nimettömän alun. Sellainen teksti, jota olen pohdiskellut jo joskus aiemminkin. Että nyt niitä on sitten kaksi, keskeneräistä.
(jonain päivänä on valmista)

Sunnuntain haukotukset

Sunnuntaisilla aamu(päivä)silmillä yritän tihrustaa tekstiä. Haukotuttaa, laiskottaa. Tuli pikkuisen valvottua, kirjan kanssa. Jumalten vasara - Saaga Led Zeppelinistä.
Ja tämä kevät. Auringonpaiste kutsuu pihalle lukemaan eikä mitään muuta eikä varsinkaan mitään hyödyllistä.
Eilen olin riittävän hyödyllinen yhden päivän osalle:

Vihdoin hankin uudet kirjahyllyt! Se tietenkin poiki kirjojen järjestelyä ja pölyistä pyyhkimistä. Myös muut kaapit vaati käsittelyä, joten eilen jäi aurinko minun osaltani ikkunan läpi nähdyksi. Köh, vieläkin yskittää se kaikki pöly.
Ensi viikko on ylimääräisistä vapaistaan täynnä hässäkkää. Siinä missä minä keväisin hidastun, muut vilkastuvat ja säpinää on ykskaks siellä täällä.
Siksipä juuri nyt on se hetki, kirjoitushetki. Ei muuta kuin lisää teetä ja toimeen. Kyllä se siitä lähtee, kun vaan alkuun pääsee (ankaraa itsensä psyykkaamista).

www

Minä rakastan nettiä! Voiko taustatietojen hakeminen olla yhtään helpompaa!
Kuvitelkaa, männävuosina piti raahautua jokaisen pienen nippelitiedon takia kirjastoon. Ja etsiä oikea kirja ja tieto siitä kirjasta. Tai kysyä joltain. Kirjoittaa kirje. Tai jotain.
Tietenkin netin tietoja pitää suodattaa eikä sieltäkään kaikkea saa. Mutta silti, muutama minuutti kirjottamisen lomassa hakukoneen tuloksia selaillessa ja eikun jatkamaan tekstiä.  Hurraa!

Kun kevät ei kiinnosta

Huhtikuu on kuukausista julmin? Toisille se on maaliskuusta kesäkuuhun... ehkä sitten heinäkuun puolella taas elämä voittaa.
On tässä ollut hyvääkin kirjoitusaikaa sitten helmikuun, teksti etenee pikkuisina paloina. Uudelleenkirjoitan, editoin, hinkkaan vähän liikaakin. Raakakirjoituksen vaihe on ohi ja nyt tulee valmiimpaa tekstiä.
Hitaasti tekemisen huono puoli on se, että ehtii monta kertaa kyllästyä ja olla epävarma ja saada kohtauksia, sellaisia Yök, kamalaa ja sitten menee ja aloittaa taas alusta.
Jos ei nyt kuitenkaan. Jos nyt vaan nakertelen tekstiä hissuksiin eteenpäin, sama se millä tavalla, tyyli vapaa kunhan edistystä tapahtuu.
Ja kunhan nyt taas kerran tästä keväästä päästään. Yök, kamalaa. Kevät.

Voihan maneeri

Kun minä niiiiiin tykkään lopettaa jokaisen kappaleen sellaiseen tietynlaiseen lauseeseen, sellaiseen fiilistelevään, merkitykselliseen. J o k a i k i s e n.
Itseasiassa, tykkään siitä niiiiiiiiiin paljon, että aloin jo aloittamaankin kappaleet sellaisilla.
Ja sitten on tietenkin ne kymmenen muuta tapaa, joita tulee tehtyä jokatoisessa lauseessa.
Argh. Argh. Argh.

Feels good

En vieläkään voi etenemisen vauhdilla tai liuskojen määrällä leuhkia, mutta nyt on tekstissä hyvä rytmi. Tuntuu oikealta, tutulta, siltä että itse tykkäisin lukea.
Se kaiketi on enin mihin voi pyrkiä.

Jatkan kirjoittamista :)

Olen, olen!

Olemassa olen. Kirjoittanutkin olen. Vähän. Tietenkin. Ja syvä huokaus.
Oli operaatio ja pitkän kaavan mukaan toipumista. Onko niin, että olen jo niin vanha ja rampa, että joka vuosi rukataan jotain kohtaa ja siinä sitä aikaa sitten taas menee?
Perinteisesti uhraan jouluun aikaa, kun sitä niin rakastan,
Sitten oli flunssa ja lisukkeet, jesta, siinä meni taas viikkoja.
Ja aina on ne kaikki muut jutut, jotka vaativat huomiota.

Mutta on kirjoitettu, vähän, pahus vaan, että viimeksi kun katsoin ei näyttänyt ollenkaan niin kivalta kuin piti. Vaan pitää katsoa uudestaan. Sitä ei tiedä oliko planeetat väärässä asennossa vai korvien välissä huttua. Pitäkää peukkuja, että a. on aikaa ja b. näyttääkin hyvältä.
On se vähän niin, että tahkottu on niin kauan, että menee jo piuhat solmuun.
Täytyy vaan avata ne.