sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Elämme jännittäviä aikoja

Voi apua tätä ajan karkaamista käsistä. Viimeksi tammikuussa olen päivittänyt blogia.
Helmikuussa kirjottelin ww:tä hyvinkin ahkerasti ja sain edistettyä ihan kivan pikku rippusen. Maaliskuu meni harakoille eli oli paljon muuta ohjelmaa.
Huhtikuu on vasta alkanut ja nyt näyttäisi siltä, että pääsen taas kirjoittamisen alkuun. Kevät ei yleensä ole ominta aikaani, joten kovin suuria suorituksia voin tuskin odottaa. Etätyökin on ollut ihan täyden päivän ahertamista, ei ole jäänyt tavallista enempää aikaa ja töitäkin on ollut niin paljon, että työpäivän jälkeen on ollut takki aika tyhjä.
The Tautia ei ole omissa nurkissa vielä näkynyt. Saapa nähdä kuinka käy.
Pidetään huoli itsestämme ja toisistamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti