Kunpa voisin sille jotain, mutta en voi.
Sille, että on hyvin hyvin vaikeaa löytää riittävän pitkiä pätkiä kirjoittaa. Sille, että päässä on liikaa kuhinaa, että voisin uppoutua tarpeeksi.
Raakakirjoitus on helpompaa rajoitusten puitteissa. Nyt, uusintakirjoituskierroksella (oi jee, mikä sana!), kun tekstin pitää olla mietitympää ja valmiimpaa, vaatimukset kirjoitusolosuhteille ovat suuremmat. Tilaa tilaa tilaa! Varsinkin ajatuksiini.
Lienee jonkinlainen keski-ikäisyyden merkki, että ihmistä kiskotaan suuntaan ja toiseen. Joka suunnassa vaatimukset kasvavat. Olen jo työpäivän päälle suhteellisen kuitti ja aivokapasiteetti tyhjiin imetty, siihen sitten vielä kaikki muu.
Mutta uudelleenkirjoitus etenee. Pieninä paloina nakertaen. Periksi ei anneta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti