lauantai 25. kesäkuuta 2016

Skyn lento

Sky lensi pitkälle. Jossain vaiheessa se sai siivet ja kiisi eteenpäin.

Nyt on tullut aika -ei lopettaa -vaan aloittaa -alusta!

Kyllä, kyllä. Ihan järkevää se on. Olen Skyn kanssa päätynyt tilaan, jossa takerrun yksityiskohtiin ja käännän lauseita edestakaisin enkä keskity isoihin asioihin tai loppuosan tekemiseen. Siksi aion aloittaa kokonaan alusta. Olen tehnyt paljon ajatustyötä tarinan kanssa ja sitä vielä jatkan, etenkin loppuosan kohdalta, ennen kuin teen uuden tiedoston ja aloitan puhtaalta sivulta.

Jostain syystä haluan samalla myös nimetä tiedoston uudelleen, joten tästä eteenpäin Sky on Ww.

ps. Olen aika innoissani :)

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä tuo sinun innossaanolosi :). Onnea matkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen palannut alkulähteille. Päivän jokainen vapaa hetki menee muissa maailmoissa, uppoutuneena sky/ww maailmaan. Käyn läpi tarinaa niin että se on osa minua, alusta loppuun, ja sitten uusi tiedosto auki :)
      Än

      Poista
  2. Samoja fiiliksiä täälläkin. Luulen että se on osa kirjoittajana kasvamista. Jos saman tekstin kanssa on pitkään tekemisissä, alkaa se etenkin tauon jälkeen tökkimään. Kirjoittaja muuttuu ja kehittyy, eikä teksti pysy aina tässä kehityksessä mukana.

    Ja koska alusta aloittaminen on niin raskasta, en jaksa uskoa että kukaan ryhtyy siihen kevyin mielin.

    Onnea uuteen alkuun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Tässä kasvaa ja kehittyy koko ajan sekä kirjoittaja että teksti. Mua potuttaa tämä hidas edistyminen mutta ei näitä voi pakottaa, tulee kun tulee.
      Tuo kaikki yksityiskohtien hiominen on tietenkin ollut tärkeää pohjatyötä, mutta tiedoston sillä on saanut sekaisin. Puhdas alku on nopeampi kuin vääntää tuosta kelvollista.
      Tsemppiä sinnekin :)

      Poista
  3. Onnea täältäkin uuden version alkutaipaleelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Tässä alkaa kohta tulla paineita kun en ole vielä(kään) edes tehnyt uutta tiedostoa :D Mutta ihan tarkoituksella käytän nyt aikaa mielikuvitteluun...*seliseli*
      Än

      Poista