keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Mielipuuhassa

Pari päätöstä tehty. Tiedän miten Osa 2 on tarkoitus saada ympättyä Osaan 1. Sitähän en tosin tiedä toimiiko se, mutta ei auta muu kuin kokeilla.

Jatkan editointia nyt ensiksi käymällä käsiksi Osa 1:seen. Lihotusta ja editointia lausetasolla, fiilistelyä ja kaikkea ihanuutta. Ja ihanuuksien ihanuus -ensimmäisen viiden lauseen vääntämistä!
No eikä. Nuo ensimmäiset lauseet ovat yksi murheenkryyni, mutta kunhan (joskus) niistä pääsen, nautin oikeasti Osan 1 editoinnista. Varsinkin siitä fiilistelystä, olen jo hyvin kauan odottanut pääseväni siihen puuhaan.

2 kommenttia:

  1. Se on kyllä ihanan rentoa kun raakateksti on pohjalla ja voi vain viilata pikkuhiljaa. Se ei tietenkään tarkoita ettei prosessi ole välillä pelkkää tuskaa, mutta enimmäkseen se on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jotenkin kuvittelee olevansa enemmänkin loppusuoralla kuin alkusuoralla, kun pääsee 'viimeiseen' editointiin.
      Henkisesti olen kyllä varautunut siihen, että muokkauksia on edessä vielä monen monta. Ja sitten kun stoori on 'valmis', sen saa vielä kerran kirjoittaa kokonaan uudestaan :D
      Pikaista paranemista sulle, huh millä unilla selviät töihin...

      Poista