torstai 9. heinäkuuta 2015

Aikajana

Puuuuuh.
Yritin tulla toimeen pelkkällä pitkällä listalla kohtauksia. Mutta ei. On pakko väsätä myös aikajana. Tai tässä tapauksessa lista, jossa keskitytään ensin muutamiin merkittäviin ikäkysymyksiin ja jatkossa myös muutamiin merkittäviin tapahtumiin. Aika kovaa hommaa kaivaa tekstistä ja kohtauslistasta tarkat ajankohdat. Varsinkin kun huomaan jo nyt, kolmasosan kohdalta aikajanaa väsättyäni, isohkoja ristiriitoja. Olen kirjoittanut jossain kohtaa yhden tyypin iäksi tuon ja toisen syntymäajaksi tämän ja muutaman kappaleen päässä onkin vuodenajat vinksallaan.
Aika tylsä urakka jos totta puhun. Mutta hei, edistystä! Ihan sama minkälaista, kunhan jotain :)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta. Väsäsin myös ikä-exelin kun en oikein osannut hahmottaa minkä ikäisiä ihmiset on eri vuosina. Perusmatikkaa, mutta kun hahmoja on enemmän kuin muutama, siinä alko moni muukin asia menemään ristiin.

    Edistys on aina hyvä asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en edes löytänyt ristiriitaisuuksia ennen aikajanaa. Ihmekös tuntui niin sekavalta ja vaikealta hahmottaa tarinaa.
      Än

      Poista