Kuinka usein huomaankaan, että juuri tuohon aikaan, vihdoin, istuin iltaisin koneen äärelle. Ja sitten se aika jo loppuukin ja on kova kiire kaikkeen muuhun.
Onneksi ei näin perjantaisin, voi vähän livetä myöhempään.
Vaan on se riivatun pieninä palasina tuo aika elämässä tehdä juuri sitä mitä tahtoo. Mutta tyhjää parempi, tyhjää parempi...ainakin se etenee.
Minusta on jo ihailtavaa se, että tarttuu noihin hetkiin. Itse ihan liikaa odottelen "parempia päiviä". Sitä, että viikonloppuna varaan jonkun päivän kirjoittamiselle ja voin aloittaa heti aamulla. Ja sitten kun sitä ei saa aikaiseksi, kirjoittaminen siirtyy taas jonnekin seuraavaan "vapaaseen päivään". Äh!
VastaaPoistaSe käy helposti, siirtäminen paremmalle ajalle. Sitä ajattelee, ettei ehdi muuta kuin avata tiedoston eikä viitsi nähdä sitä vaivaa parin rivin takia.
PoistaNyt kun teksti etenee helposti, ilman miettimistä, nuo lyhyet hetket tulee käytettyä. Kohta menee vaikeammaksi, koska on pohdittava käänteitä. Silloin käy juuri niin *äh, en viitsi nyt, ei ole tarpeeksi aikaa*.
Minulla on ehkä kahdesti viikossa pari tuntia kerrallaan aikaa, joten vähiin käy jos ei pikkuhetkiä käytä.
Turhauttavaa. Toisaalta tämäkin on väsyttävää, käyttää jokainen liikenevä hetki työhön tekstin kanssa. Vaikka sitä hommaa kuinka rakastaa, kaipaan lepohetkiä.
Mutta ehkä sitten seuraavassa elämässä. Nyt urakoidaan. Vaikka valmista saankin vasta joskus sitten 2025 paikkeilla :P