perjantai 27. syyskuuta 2013

Sky

Sky on erään naisen elämäntarina. Tosin se keskittyy lähinnä pariin vuosikymmeneen. Olen hautonut tekstiä mielessäni jo vuosia, mutta vasta nyt tulin tarttuneeksi siihen kunnolla. Sävelet ovat selvät, juoni on ajateltu läpi - mutta koska matka on vasta alussa, mitä tahansa voi tapahtua.
Kirjoitettuna on alku ja loppu. Pelkkää virheitä pullollaan olevaa raakatekstiä, yhtä pötköä, ilman tietoa lukujaoista, nautinnollista (kirjoittajalle) tajunnanvirtaa.
Editoinnista, sitten joskus aikanaan, saattaapi tulla melkoinen savotta ;).

Bloggari itse on työssäkäyvä ja perheellinen nainen, jolla -kuten monella muullakin kirjoittajalla- on aina aika kortilla ja kadoksissa. Ja aika usein ajatuskin. 
Kerrottakoon sekin, että olen täysi uuno tekniikan kanssa. Joten pahoitteluni jo etukäteen  blogin kanssa sähläämisestä -alkaen jo blogin nimestä. Tiedän, se on varsin kökkö :D. Miten otsikoiden ja nimien keksiminen onkin niin vaikeaa vaikka muuten voi suoltaa liuskakaupalla tekstiä ja keksiä tarinoita ja niihin käänteitä loputtomiin?

7 kommenttia:

  1. Blogin nimi on priima :). Kirjoitusiloa sinulle ja onnea uuteen blogiin!

    VastaaPoista
  2. Blogin nimessähän on kaikki olennainen :) Ja kommentointikin helpompaa kuin Vuodatukseen (tietenkin, kun on itsekin bloggerissa ;).

    Kivaltahan tämä näyttää, ja projektisi kuulostaa kiinnostavalta. Ja alku ja loppu on valmiina, väliin voi tulla mitä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...paitsi ehkä kannattaa ottaa sanavahvistus pois, jos suinkin mahdollista, sillä bloggerin sanavahvistus on kamala, ja joudun itse ainakin joskus yrittämään monta kertaa, että arvaukseni menee oikein... itselläni ei ole sitä, mutta roskapostikommentit on silti menneet suoraan bloggerin roskikseen. :)

      Poista
    2. Kiitos myös Bee. Yritän jostain bloggerin asetusten kätköistä kaivaa tuon sanavahvistuksen, olen itsekin ihan uuno niiden kanssa.
      Nyt vielä kun saisi revittyä aikaa siihen alun ja lopun välille tarinan kehimiseen, ei kyllä vielä ensi viikko tuo helpotusta.

      Poista
    3. Puutun tuohon sanavahvistusjuttuun: minustakin se on ärsyttävä, mutta pidän sitä toistaiseksi omassa blogissakin päällä, koska ilman sitä sain ihan hervottoman määrän roskapostikommentteja, jotka eivät menneet bloggerin roskikseen :(. Pitäisi vissiin kokeilla, vieläkö robotit kiusaavat, jos otan sanavahvistuksen pois.

      Poista
    4. Niinno ehkä sitä tosiaan kannattaa kokeilla, että tuleeko spämmiä, ja jos ei, niin ei laita sitä takaisin. Ikäväähän se on, jos sellaisia tunkee blogiin! Ehkä niitä tulee vanhempiin blogeihin enemmän, en tiedä...

      Poista