Maanantaipäivää

Lauantaina oli taas ihana kirjoituspäivä. Tai no, puoli päivää.

Aamulla kävin ystävän luona, iltapäivästä jäin yksin kotiin eikä mikään isompi vaatinut huomiotani. Monta tuntia tiedosto auki, ihanaa uppoutumista, välillä toki vähän liikettä ja venyttelyä, takan lämmitystä, pyykkien laittoa, eläinkunnan ruokintaa. Mutta pienet tauot ovat vain hyvä.



Sunnuntaina iltapäivän kirjoitustunti meni haukotellessa. Jostain syystä unetti. Seuraavaksi pääsin koneen äärelle vasta illalla (seurattuani siinä välissä yhden jännittävän kiekko-ottelun ja seurusteltuani äitini herkkupatojen äärellä). Parempi puolisko hengasi samassa tilassa eikä hän aina ihan käsitä, kun sanon että nyt keskityn. Toisaalta, en tainnut itsekään olla ihan parhaassa keskittymisfiiliksessä. Aikaa oli vain puoli tuntia ja odottelin siinä lempisarjani alkua (Rimakauhua ja rakkautta, kuten keski-ikäiseltä voi odottaa). Enkä muutenkaan ole iltatyyppi, ajatukset harhailevat ja kaipailevat tyhjää. Niin ne kyllä kaipasivat sinä aamuna ja iltapäivänäkin... siispä sunnuntai meni vapaapäivän merkeissä.



Tänään sitten taas ankara arkiviikko lähti käyntiin kukon pieremän aikaan. Työpäivän päälle hammaslääkäri ja päivä venähtänee matkoineen puoli seitsemästä viiden paikkeille. Siinä sitten kun vielä happihyppelee eläinkunnan kanssa ja funtsii perheen ruokintaa ja kauppareissua seuraavalle päivälle, on varmaan takki aika tyhjä.

Mutta into on kova. Ja melkein jo ajattelin: Nyt minä kirjoitan sen. Vaikka mikä olisi.

Working

Täällä olen, täällä askartelen.
Rakenne vähän muuttuu. Tekstin tyyli vähän hakusessa. Ellen sittenkin palaa 'viipyilevään'. Pitää vähän testailla ja makustella.
On ihanaa olla nollassa mutta kuitenkin niin pitkällä. Tehty työ kantaa hedelmää, teksti hiotuu paremmaksi.
En jatka tätä enempää, palaan tiedostoon.

Edit. Menipä hankalaksi. Tekstin tyylin päättäminen ei olekaan ihan helppoa. Toisaalta rakastan verkkaista viipyilevää. Toisaalta, voi sen tehdä toisinkin. Mistä ihmeestä tietää mikä on paras?

Bye bye

Sanon hyvästit Viipyilevälle tunnelmalle (en blogille ;)). Sky perustui hyvin pitkälle viipyilevyyteen, verkkaiseen ja kodikkaaseen tunnelmaan. Ww ja uudelleenkirjoitus tuntuu tuovan tullessan jotain uutta. Niinkuin pitääkin. Tuntuu kuin otteeni tarinasta tukevoituisi.

Pysäyttäkää aika

Tänään meillä vietettiin juhlia. Siinä on aina oma hommansa.
Nyt on hiljainen heti. Ja huono omatunto, kun en kirjoita.
Lepään, koska edessä on taas täysi viikko. Ja ensi viikonloppuna taas ohjelmaa.
Edessä on loputon määrä täysiä viikkoja ja loputon määrä ohjelmoituja viikonloppuja.
Pelkään, että vuoden paras kirjoitusaika, talvi ja sen verkkainen elämäntahti, on ohi ennenkuin huomaankaan.
Pysäyttäkää aika tähän, antakaa minulle verkkainen talvi, pysäyttäkää aika tähän.

Luottamus

Vihdoin olen tyytyväinen alkusanoihin. Ensimmäiseen kappaleeseen. Ne ovat tärkeitä ja nyt ne hioutuivat sellaisiksi kuin pitää.
Olen kirjoittanut ensimmäisen luvun. Nyt innostuin editoimaan sitä. Varmaan outoa, kai sitä pitäisi yrittää saada uudelleenkirjoitettua eteenpäin ennemmin. Luulen, että etenemisvauhti kiihtyy, kun saan alun muokattua mieleisekseni. Kun saan itseni kunnolla kiinni siihen mitä olen tekemässä.
Tosin nyt teen huolellista ja valmista. Hitaasti.
Jos uskaltaisin, sanoisin, että vaikka kaikki on niin loputtoman hidasta, niin jonain päivänä se tosiaan on valmis. Murphy varmaan on valmiina jos menen mokomaa sanomaan. Tiputtaa kiven päähäni enkä enää osaa kirjoittaa edes omaa nimeäni. Mutta jostain kumman syystä luotto on juuri nyt kova.

Ei enää soopaa

Pitäisi ryhtyä.
Pitäisi uudelleenkirjoittaa.
Pitäisi tehdä kunnollista tekstiä kelvolliseen rakenteeseen.


Raakatekstin kanssa huvittelun aika on ohi. Nyt pitäisi nojautua plääniin ja tehdä valmiimpaa.


Pah. En saa edes tiedostoa auki. Koska tarvitsen aikaa. Useamman tunnin. Mieluiten suht virkeänä ja valppaana. Rauhassa, omissa oloissa.
Eilen aikaa piti olla. Ei ollut. Oli sen sijaan toisten huolien kuuntelua, useamman tunnin. Kiva tietenkin, että saatoin edes sen verran olla avuksi.
Mutta nyt on Pää hajoaa-vaihe, koska hinku päästä tekemään on järisyttävä ja mahdollisuudet olemattomat.


Voitteko kuulla sinne asti hampaideni kirskutuksen?

2017

2017 - Kasva suureksi ja kauniiksi!