maanantai 3. elokuuta 2020

Kirjoitusviikko

Ihan totta, kerrankin sain kutsua koko viime viikkoa kirjoitusviikoksi. Kevennetyksi, tottakai, koska loma. Mutta neljänä päivänä ahersin nelisen tuntia ja viidentenä vähän vähemmän, mutta kuitenkin. Edistystä näkyvissä :) Ei nyt sentään vielä puoliväliä saavutettu, ei liioitella. Mutta edistyyhän se, kun on aikaa ja virtaa ja rauhaa ja kaikkea ihanaa.
Tänään olen vääntänyt sitä aikataulua tarkemmaksi. Siinä oli yksi ongelmakohta, jonka siirtäminen tietenkin siirsi vähän sitä sun tätä. Lopputulos kelvannee kyllä. Ja on kivaa, kun ei tarvitse kesken kirjoittamisen ryhtyä laskemaan päiviä, viikkoja, kuukausia tai setvimään kuinka kauan siihen tai tähän menee in real life. Pikainen tsekkaus aikataulusta ja eteenpäin. Että oli jo aikakin raapustaa aikataulu kasaan ja kuntoon.
Luulen etten enää tänään kirjoita. Tai ehkä vähän editoin viime viikon tekstejä. Sitten kuitenkin lomailen vielä tämän loppupäivän ja kerään voimia töihinpaluuseen. Kaaokseen joka siellä odottaa. Vähän vetää mielen matalaksi, mutta potkitaan se pois. Tänään olen vielä lomalla, on aikaa, virtaa ja rauhaa ja kaikkea ihanaa.

2 kommenttia:

  1. Kirjoitusviikko kuulosti ihanalta. Hienoa, että työ edistyi!

    Ja tuo aikataulun tekeminen on aina kannattavaa. Väsäsin istekin sellaisen kesällä, kun aloin olemaan ihan solmussa kaiken kanssa. Olisi pitänyt tehdä se kyllä paljon aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tuo auttaa edistymistä kummasti :)
      Nyt on sitten lomat lomailtu, koskahan taas ehtii tiedoston ääreen...
      Än

      Poista