Puoli viikkoa takana. Tätä ensimmäistä arkiviikoa. Silmät lupsuvat puoliummessa, kello vähän vaille kahdeksan illalla. Näin rankkaako tämä olikin?
Viime viikolla puolitoista päivää oli pyhitetty kirjoittamiselle. Olin kipeä. Suututti niin, että itketti.
Koko kesän kirjoitussaldo on mitätön. Taas suututtaa niin, että itkettää.
Pitääkö tämän tosiaan olla näin vaikeaa?
Tänään avasin tiedoston, mutta kun silmät eivät pysy auki. Aivot kyllä sanoivat mitä pitäisi tekstille tehdä, mutta kun luovuus meni jo nukkumaan.
Syksyn tulo sentään vähän lohduttaa. Ja virkistää. Ja väsyttää. Kaikkea yhtä aikaa.
Umpisolmu. Päänsisäinen. Menen suihkuun, otan kupin teetä ja etsin kissan kainaloon. Saanpahan jotain pehmeää itseni ja kovan maailman väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti