Pakko on sanoa, näin loman jälkeisen elämän kolmannen työpäivän jälkeen, että arki on kyllä ihan pehvasta. Tai no, ei se arjen vika ole. Arki on hyvä, tykkään rutiineista ja niin pois päin. Mutta työtunnit vie mehut, niin se ikävä kyllä on. Taas on tänään todettu tosiasiat ja pikkuisen se kiristelee ja syö naista, joka tahtoisi kirjoittaa.
Kiitos ja anteeksi, oli ihan pakko päästä vähän nurisemaan 😆
Onnistuinpa tekemään Juhlan ekaversiosta hankalan pituisen. Liian lyhyt sellaisenaan ja liian pitkä osana uutta versiota. Lyhentäminen on hankalaa. Teksti on niin editoitua ja mietittyä, etten tiedä mitä poistaa. En halua kuitenkaan hävittää mitään olennaista. Murusia olen saanut tiputeltua sieltä ja täältä, kun olen käynyt tekstin läpi puoleenväliin. Mutta ehkä alkupuolen tekstissä on enemmän sitä selittävää osuutta kuin loppuosassa. Ja loppuosa menee muutenkin melko uusiksi, joten voin sen pituuteen vaikuttaa aika hyvin. Sitten voi kyllä olla, että rakenne on rikki ja pitää sitä työstää. Ei kun töihin!
