Ei ole reilua, ei. Tämän vuoden kestoflunssa on pesinyt poskionteloihini eikä suostu poistumaan. Tekee särkyseksi ja vetämättömäksi. Totta kai, kun pääsin kirjoittamisen kanssa hyvään vauhtiin, aina tulee jotain. Mutta jos jonkin asian olen kirjoittamisesta oppinut niin sen, että ei auta jäädä kiukuttelemaan. Ei muuta kuin eteenpäin heti tilaisuuden tullen.
Ja näin teen.
Ainakin tällä hetkellä. Niistä kaksi on kirjoituskierroksella kolme, suunnilleen kymmenen kirjoituskierroksella kaksi, loput vasta jotenkuten haalittu kokoon. Itseasiassa noin luvut 11-22 menee lähes uusiksi. Kolmannella kierroksella olevat ovat teoriassa "valmiita". Paitsi jos (kun) tulee kirjoituskierros neljä, viisi, kuusi.
Hinku kirjoittaa on kova, olen yrittänyt potkia kaikenlaista muuta pois tieltä. Kaikkea ei vaan voi, ei varsinkaan kun ei hirveästi mainosta tätä harrastustaan. Tärkeimmät tietää, siinä se.
Nyt vielä vartti, vielä yksi kappale luvusta 3.
Tässä minä en ole hyvä, kohtausten uudelleen järjestelyssä. Kun kappaleissa on oma rytmi, se menee sekaisin, kun niitä alkaa siirrellä paikasta toiseen. Se harmittaa. Varsinkin, kun joutuu poistamaan jonkun omasta mielestä kivan ja napakan lauseen kappaleen lopusta. Samalla huomaan, että kappaleiden lopettaminen napakoihin lauseisiin on näköjään maneerini. Voi siis olla ihan hyvä, että niitä sieltä karsiutuukin.
Nyt pitää vähän potkia itseä eteenpäin, ei saa jumiutua hinkkaamaan pikku yksityiskohtia vaan saada isompi kokonaisuus kasaan.
Ihanaa, taas kulkee. Editoin alun suht koht kuosiin, pientä viilausta vielä. En kuitenkaan vielä viilaile, ensin aion edetä tarinaa eteenpäin. Haluan saada näppikselle kaiken sen mitä olen haudutellut päässäni ties kuinka kauan, ennen kuin unohdan puolet. Ideat on toki hahmoteltu kohtauslistalle, mutta se on vain eräänlainen muistilista ja itse teksti majailee vanhassa, raihnaisessa pääkopassani. Mieli on joka tapauksessa nyt korkealla ja kirjoittaminen ihanaa!
Sairastelu kertaa kolme. Minä ja yksi perheen nelijalkainen olemme jo terveet, toinen kaksikinttuinen jatkaa, saa nähdä kuinka kauan.
Sovitaanko, että olipa hyvä että kaikki kerralla. Koska nythän se oli tässä tosi pitkäksi aikaa, eikö?
Vähän niinkuin alusta alottaisi koko tekstin, mutta luotan että pääsen pian taas vauhtiin.
Alkuosan muokkausta. Vähän hidasta ja töksähtelevää, koska pitää ottaa niin monia pieniä yksityiskohtia huomioon. Ehkä ei pitäisi ihan niin tarkasti, ehkä pitäisi vain kirjoittaa / editoida eteenpäin ja miettiä yksityiskohtia myöhemmin. Tai ehkä pitäisi kiinnittää huomio ensin keskikohtaan, se kun tulee muuttumaan eniten. Osa alun yksityiskohdista siirtyy sinne.
Olen nukkunut huonosti. Poikkeuksellista tähän aikaan vuodesta. On vähän liikaa kaikkea, onneksi tasaantumaan päin. Nyt edetään näin, hissuksiin kappale kerrallaan.
Jos minä jotain inhoan niin täyttä kalenteria. Yritän välttää sitä viimeiseen asti, mutta nyt sinne on vain ilmaantunut yhtä sun toista. Kivoja juttuja, se on myönnettävä, perhetapaamisia ja hauskoja retkiä. Onneksi sentään kaamos ei minua vaivaa sen kummemmin, melkein päinvastoin kun saa pimeinä öinä riittävästi syvää unta. Vaan ne päivän pirteimmät tunnit uhrataan leipätyölle ja tälle jää nämä vähän takkuisemmat tuokiot.Onneksi sentään ne, ja onneksi aina johonkin väliin mahtuu rauhallisempikin viikko. Ja jouluna on lomaa, ainakin pieni pätkä.
